Miksi en ole kristitty   Paluu filosofiaan

Mikä on kristitty?

Jumalan olemassaolo

Ensimmäisen syyn peruste

Luonnonlaki-peruste

Suunnitelma-peruste

Moraaliset perusteet jumaluudesta

Vääryyden korjaantumisen peruste

Kristuksen luonne

Kristuksen opetuksen puutteet

Siveysoppi-ongelma

Tunne-tekijä

Kuinka kirkot ovat taannuttaneet edistystä

Pelko uskonnon perusta

Mitä meidän on tehtävä

Miksi en ole kristitty

"Kuten puheenjohtajanne on puhunut teille, aihe, josta aion puhua tänä iltana teille, on "Miksi en ole kristitty". Ehkä olisi parasta kaikkein ensiksi koettaa selvittää, mitä tarkoitetaan sanalla "kristitty". Sitä käytetään nykyään hyvin väljässä merkityksessä useimpien ihmisten kohdalla. Jotkut ihmiset eivät tarkoita sillä muuta kuin henkilöä, joka pyrkii elämään hyvin. Siinä mielessä oletan, että kristittyjä mahtuu kaikkiin lahkoihin ja uskontunnustuksiin; mutta minä en ajattele, että tuo olisi kristitty-sanan todellinen merkitys, vain siksi, koska se sisältäisi, että kaikki ihmiset, jotka eivät ole kristittyjä kaikki buddhalaiset, konfutselaiset, muhametilaiset jne. - eivät yritä elää hyvin. En tarkoita kristityllä ketä hyvänsä henkilöä, joka koettaa elää säädyllisesti ymmärryksensä mukaan. Mielestäni täytyy olla tietty määrä määrättyä uskoa, ennenkuin on oikeus kutsua itseään kristityksi. Tuolla sanalla ei ole aivan sellaista täysipitoista merkitystä nyt, niinkuin sillä oli Pyhän Augustinuksen ja Pyhän Tuomas Akvinolaisen aikoina. Noina aikoina, jos ihminen sanoi, että hän oli kristitty, tiedettiin, mitä hän tarkoitti. Hyväksyttiin koko joukko uskonkappaleita, jotka oli laadittu suurella täsmällisyydellä, ja jokaiseen noiden uskonkappaleiden tavuun uskottiin vakaumuksen koko voimalla.

Alkuun

 

Mikä on kristitty?

Nykyään ei ole aivan noin. Meidän on suhtauduttava vähän epämääräisemmin kristinuskon merkitykseen nähden. Kuitenkin ajattelen, että on kaksi eri kohtaa, jotka ovat aivan oleellisia kenelle hyvänsä, joka kutsuu itseään kristityksi. Ensimmäinen on dogmaattisluontoinen - nimittäin, että täytyy uskoa Jumalaan ja kuolemattomuuteen. Jollei uskota noihin kahteen asiaan, en ajattele, että voidaan todella kutsua itseään kristityksi. Sitten lisäksi, kuten nimi ilmaisee, täytyy olla jonkinlaista uskoa Kristukseen. Muhametilaiset esimerkiksi myös uskovat Jumalaan ja kuolemattomuuteen, ja kuitenkaan heillä ei ole. tapana kutsua itseään kristityiksi. Mielestäni vähintään täytyy uskoa, että Kristus oli, jollei ihan jumalallinen, ainakin paras ja viisain kaikista miehistä. Tietysti on olemassa toinen mielipide, joka löytyy Whitaker'in almanakasta ja maantieteen kirjoista, ja jonka mukaan maailman asukkaat on sanottu jaetun kristittyihin, muhametilaisiin, buddhalaisiin, fetishin palvojiin jne.; ja siinä mielessä me olemme kaikki kristittyjä. Maantieteelliset kirjat laskevat meidät kaikki yhteen, mutta se on vain maantieteellisessä mielessä, jonka olettaakseni voimme jättää huomioimatta. Siksi, kertoakseni teille miksi en ole kristitty, minun on puhuttava teille kahdesta erilaisesta asiasta: ensiksi, miksi en usko Jumalaan ja kuolematomuuteen; ja toisåksi, miksi en ajattele, että Kristus oli paras ja viisain kaikista miehistä, joskin myönnän hänellä olleen hyvin korkeatasoista moraalista hyvyyttä.

Mutta puolustaakseni epäuskovaisten menestyksellistä ponnistuksia menneisyydessä en voisi ottaa niin joustavaa kristinuskon määritelmää kuin puheena olevan. Kuten äsken sanoin, muinoin sillä oli paljon täysipitoisempi merkitys. Esimerkiksi siihen sisältyi usko helvettiin. Usko ikuiseen helvetintuleen on ollut kristinuskon oleellinen kohta aina somiin viime aikoihin saakka. Tässä maassa (Englannissa), kuten tiedätte, se lakkasi olemasta oleellinen kohta Privy Council'in (valtakunnan neuvoston), Canterburyn arkkipiispan ja valtionkirkosta eronneen Yorkin arkkipiispan päätöksestä; mutta tässä maassa uskontomme onkin asetettu parlamentin toimesta, ja siksi Privy Couneil kykeni hylkäämään heidän sulottarensa, eikä helvetti enää ollut tarpeellinen kristitylle. Niinpä en tule vaatimaan, että kristityn täytyy uskoa helvettiin.

Alkuun

 

 Jumalan olemassaolo.

Tähän Jumalan olemassaolon kysymykseen tunkeutuminen on laaja ja vakava kysymys, ja jos minun olisi yritettävä käsitellä sitä jotenkin riittävällä tavalla, minun olisi pidettävä teidät täällä aina Valtakunnan Tuloon saakka, niin että tahtonette suoda anteeksi minulle, jos käsittelen sitä joten kuten summittaisella tavalla. Tiedätte tietenkin, että katolinen kirkko on valmentanut tuon kysymyksen dogmilla, että Jumalan olemassaolo voidaan todistaa ilman järjen apua. Tuo on jonkin verran omituinen dogmi, mutta se on yksi heidän dogmeistaan. Heidän oli esitettävä se, koska yhteen aikaan vapaa-ajattelijoilla oli tapana sanoa, että oli sellaisia ja sellaisia perusteita, jotka pelkkä järki saattoi ajaa Jumalan olemassaoloa vastaan, mutta tietysti he tiesivät uskon asiana, että Jumala oli olemassa. Perusteet ja järkeilyt oli asetettu näytteille pitkin pituuttaan, ja katolinen kirkko tunsi, että heidän oli lakkautettava sellainen. Siksi he uhrasivat sen siten, että Jumalan olemassaolo voidaan todistaa ilman järjen apua, ja heidän oli pystytettävä sellaisia perusteita, joilla heidän harkintansa mukaan se voitaisiin todistaa. Tietysti niitä on koko joukko, mutta tulen käsittelemään vain muutamia.

Alkuun

Ensimmäisen syyn peruste.

Ehkäpä yksinkertaisin ja helpoin ymmärtää on ensimmäisen syyn peruste. Väitetään, että kaikella, mitä näemme maailmassa, on syy. Kun mennään taaksepäin syiden ketjussa yhä pitemmälle, tullaan ensimmäiseen syyhyn. Ja tuolle ensimmäiselle syylle annetaan nimi Jumala. Tuo peruste olettaakseni ei nykyään paina paljon, ennen kaikkea, koska syy ei ole aivan sitä mitä se aikaisemmin oli. Filosofit ja tiedemiehet ovat saaneet jatkaa syytä, ja sillä ei ole minkäänlaista elinvoimaisuuden luonnetta, jollainen sillä oli; mutta siitä riippumatta voidaan nähdä, että ensimmäisen syyn peruste, jonka mukaan pitää olla ensimmäinen syy, on sellainen, jolla ei voi olla pätevyyttä. Voin sanoa, että kun olin nuori mies ja pohdin näitä kysymyksiä hyvin vakavasti mielessäni, niin pitkän aikaa hyväksyin ensimmäisen syyn perusteen, kunnes eräänä päivänä kahdeksantoistavuotiaana luin John Stuart Mill'in omaelämäkerran, ja sieltä löysin tämän lauseen: "Isäni opetti ,minulle, että kysymykseen, kuka teki minut, ei voida vastata, koska se heti johdattaa mieleen seuraavan kysymyksen, kuka teki Jumalan." Tuo hyvin yksinkertainen lause osoitti minulle, kuten vieläkin osoittaa, ensimmäisen syyn perusteen virheellisyyden. Se on tarkasti samanluontoinen kuin intialaisten kanta, että maailma kiinnitettiin elefantin päälle, ja elefantti kiinnitettiin pannukakun päälle; ja kun heille sanotaan: "Kuinka sitten pannukakun laita on?", intialainen vastaa: "Luulisin, että on parasta vaihtaa puheenaihetta." P.o. peruste ei ole todella parempi kuin tuo. Ei ole mitään syytä, miksi maailma ei olisi voinut tulla olevaiseksi ilman syytä; eikä toisaalta ole mitään syytä, miksi sen ei aina olisi pitänyt olla olemassa. Ei ole mitään syytä olettaa, että maailmalla oli alkua lainkaan. Ajatus, että asioilla täytyy olla alku, johtuu itse asiassa mielikuvituksemme köyhyydestä. Siksi ehkä minun ei tarvinne enempää haaskata aikaa ensimmäisen syyn perusteeseen.

Alkuun

Luonnonlaki-peruste.

Sitten on hyvin tavallinen luonnonlakiin nojautuva peruste. Se oli hyvin suosittu läpi koko kahdeksannentoista vuosisadan erityisesti Isaac Newtonin ja hänen kosmogoniansa vaikutuksesta. Ihmiset tutkivat kiertotähtiä, jotka kulkivat auringon ympäri painovoimalain mukaan, ja he ajattelivat, että Jumala oli antanut käskyn näille planeetoille liikkua tuolla erityisellä tavalla, josta syystä nämä tekivät niin. Tuo oli tietysti mukava ja yksinkertainen selitys, joka säästi heiltä vaivan etsiä lisää selityksiä painovoimalaista.. Nykyään selitämme painovoimalain joltisenkin monimutkaisessa muodossa, jonka Einstein on esiintuonut. n al antaa teille Einsteinin tulkitseman painovoimalain oppituntia, koska se jälleen ottaisi jonkin verran aikaa; joka tapauksessa teillä ei enää ole sellaista luonnonlakia, jollainen teillä oli Newtonin systeemissä, jossa jostakin syystä, jota kukaan ei voinut käsittää, luonto käyttäytyi yhtenäisenä tavalla. Nyt huomaamme, että suuri määrä asioita, joita pidimme luonnolakeina, ovat ihmisten keksintöjä. Tiedätte, että jopa kaukaisimmissakin tähtiavaruuden syvyyksissä on vielä tilaa jalasta yardiin. Tuo on epäilemättä hyvin merkillinen tosiasia, mutta voitte tuskin kutsua sitä luonnonlaiksi. Ja monet suuret asiat, joita on pidetty luonnonlakeina, ovat tuonlaatuisia. Toisaalta, missä voidaan saada mitään tietoa siitä, mitä atomit todella tekevät, huomataan, että ne ovat paljon vähemmän lainalaisia kuin ihmiset ajattelivat, ja että lait, jotka saavutettiin, ovat senlaatuisia statistisia keskimääriä, jotka pulpahtavat sattumasta. On olemassa laki, kuten kaikki tiedämme, että jos heität arpakuutiota, tulet saamaan kaksi perättäistä kuutosta vain kerran noin kolmestakymmenestäkuudesta kerrasta, emmekä pidä sitä todistuksena, että arpakuution sattumaa hallitsee laki; edellisen vastakohtana, jos kaksinkertainen kuutonen tuli joka kerralla, me ajattelisimme, että se olisi laki. Luonnonlait ovat tuota tyyppiä, kun se koskee monia niistä. Ne ovat tilastollisia keskimääriä, sellaisia, joilla on tapana nousta sattuman laeista; ja se tekee tämän koko luonnonlakiasian paljon vähemmän vaikuttavaksi kuin se aikaisemmin oli. Tuota kokonaan lukuunottamatta, joka edustaa tieteen hetkellistä tilaa, joka voi muuttua huomenna, koko ajatus, että luonnonlakeihin sisältyy lainantaja, johtuu luonnollisten lakien ja ihmislakien sekoittamisesta keskenään. Inhimilliset lait ovat määräyksiä käskien sinua käyttäytymään tietyllä tavalla, jonka käyttäytymistavan voit valita tai olla valitsematta; mutta luonnonlait ovat kuvaus siitä, miten esineet todellisuudessa käyttäytyvät, ja koska ne ovat pelkkä kuvaus, mitä esineet todellisuudessa tekevät, ei voida väittää, että täytyy olla joku, joka käski niiden tehdä niin ja niin, koska olettamallakin, että olisi käskijä, oltaisiin silloin kysymyksen edessä: "Miksi Jumala jakeli juuri nuo luonnonlait eikä muita." Jos sanotaan, että hän teki sen yksinkertaisesti hyvästä tahdostaan ja ilman mitään syytä, huomataan silloin, että on jotakin, joka ei ole lainalaista, ja niin on luonnonlakijono katkaistu. Jos sanotaan, kuten enimmät puhdasoppiset teologit, että kaikkien lakien kohdalla, jotka Jumala jakoi, hänellä oli syy antaa nuo lait pikemmin kuin muita tietysti järki luomassa parasta maailmankaikkeutta, vaikkei kukaan koskaan ajattelisi katsella sitä - jos olisi järki niille laeille, jotka Jumala antoi, silloin Jumala itse olisi lainalainen, ja siksi ei saada mitään hyötyä esittelemällä Jumala Välittäjänä. Sinulla on todellakin laki, joka on ulkopuolella ja aikaisempi jumalallisia käskykirjeitä, eikä Jumala palvele tarkoituksiasi, koska hän ei ole lopullinen lainantaja. Lyhyesti, tällä koko luonnollisen lain perusteella ei ole enää sitä voimaa, mitä sillä oli. Jatkan aikanaan katsaustani perusteista. Perusteet, joita on käytetty Jumalan olemassaolosta, muuttavat luonnettaan aikojen kuluessa. Ne olivat ensiksi ankaria älyllisiä perusteita ilmentäen tiettyjä aivan selvärajaisia erheellisyyksiä. Kun tulemme nykyaikoihin, ne tulevat vähemmän intellektuaalisesta kunnioitetuiksi ja yhä enemmän eräänlaisen moralisoivan epämääräisyyden vaikuttamiksi.

Alkuun

Suunnitelma-peruste.

Seuraava askel tässä prosessissa tuo meidät suunnitelmaperusteeseen. Tunnette kaikki suunnitelma-perusteen: Kaikki maailmassa on tehty juuri siten, että voimme onnistua elämään siellä, ja jos maailma olisi koskaan vähän erilainen, emme kykenisi onnistumaan elämään siinä. Tämä on suunnitelma-peruste. Se saa joskus jokseenkin kummallisen muodon; esimerkiksi on väitetty, että kaniineilla on valkoinen häntä, jotta niitä olisi helppo ampua. En tiedä, miten kaniinit näkisivät tämän sovellutuksen. Tämä peruste on helppo makupala parodialle. Tunnette kaikki Voltairen huomautuksen, että nenä ilmeisesti suunniteltiin olemaan sellainen, että se sopisi silmälaseihin. Tuonkaltainen parodia on muuttunut olemaan ei niinkään kaukana totuudesta, kuin miltä se näytti kahdeksannellatoista vuosisadalla, koska Darwinin ajoista lähtien olemme ymmärtäneet paljon paremmin, miksi elävät olennot ovat mukautuneet ympäristöönsä. Ei niin, että ympäristö tehtiin sopivaksi niille, vaan että ne tulivat sopiviksi sille; ja tuo on mukautumisen perusta. Siinä ei ole mitään todistusta suunnitelmasta.

Kun paneudutte tähän suunnitelma-perusteeseen, huomaatte mitä hämmästyttävimmäksi asiaksi, että ihmiset voivat uskoa, että tämä maailma kaikkine Duutteineen olisi paras, mitä kaik-. kivoipa ja kaikkiviisas on kyennyt tuottamaan miljoonien vuosien aikana. En todellakaan voi uskoa sitä. Ajatteletko, että jos sinulle olisi suotu kaikkivaltius ja kaikkitietävyys ja miljoonia vuosia täydellistyttääksesi maailmaasi, et voisi tuottaa mitään parempaa kuin Ku Klux Klaanin, fascistit ja Mr. Winston Churchillin? Todellakaan minuun ei paljon vaikuta ihmiset, jotka sanovat: "Katso minua: Olen sellainen loistava tuote, että on täytynyt olla suunnitelmaa maailmankaikkeudessa." Minuun ei kovin paljon vaikuta noiden ihmisten loiste. Siksi ajattelen, että tämä suunnitelma-peruste on todellakin hyvin vaivainen peruste. Sitäpaitsi, jos hyväksyt tavalliset tieteen lait, sinun on edellytettävä, että ihmiselämä ja elämä yleensä tällä planeetalla tulee kuolemaan asianmukaisessa järjestyksessä: Se on vain leimahdus kaikkeudessa; se on aurinkokunnan rappion eräs kehitysaste; tietyllä rappion kehitysasteella saavutat sellaiset lämpö- ym. olotilat, jotka ovat sopivia protoplasmalle, ja elämää on lyhyenä aikana koko aurinkokunnan elinajasta. Sinä näet kuussa sellaisen esineen, jollaiseksi maa on hitaasti tuleva - jonkinlaiseksi kuolleeksi, kylmäksi ja elottomaksi.

Minulle sanotaan, että sellainen näkymä on masentava, ja ihmiset tulevat silloin tällöin sanomaan sinulle, että jos he uskoisivat sen, he eivät kykenisi elämään edelleen. Älä usko sitä; se on kaikki pötyä. Ei kukaan todella huolehdi paljon, mitä tulee tapahtumaan miljoonien vuosien kuluttua. Jopa jos he ajattelevat, että he ovat kovasti siitä huolissaan, he todellisuudessa pettävät itseään. He huolehtivat jotakin paljon maallisempaa, tai se voi olla pelkästään huono ruoansulatus; mutta ketään ei ole todella vakavasti tehnyt onnettomaksi ajatus jostakin sellaisesta, joka tulee tapahtumaan tälle maailmalle miljoonien ja miljoonien vuosien perästä. Siksi, vaikka tietysti on synkkä näkymä edellyttää, että elämä tulee kuolemaan - ainakin oletan, että sanomme niin, vaikka joskus kun mietin niitä asioita, joita ihmiset voivat tehdä elämässään, ajattelen sitä vain lohdutuksena - se ei ole omiaan tekemään elämää kurjaksi. Se ainoastaan kääntää huomion toisiin asioihin.

Alkuun

Moraaliset perusteet jumaluudesta.

Nyt saavumme vaiheeseen, jota nimittäisin teistien älylliseksi madaltumiseksi heidän perusteidenteossaan, ja tulemme niihin, mitä kutsutaan moraalisiksi perusteiksi Jumalan olemassaolosta. Te kaikki tiedätte, että entisinä päivinä käytettiin kolmea älyllistä perustetta Jumalan olemassaolosta, joista Immanuel Kant järjesteli kaikki "Puhtaan järjen kritiikissä"; mutta eipä aikaakaan, kun hän keksi yhden uuden moraalisen perusteen, ja tämä täysin vakuutti hänet. Hän oli kuin useat ihmiset: älyllisissä asioissa skeptillinen, mutta moraalisissa asioissa hän uskoi sokeasti niihin perussääntöihin, jotka hän oli imenyt itseensä äitinsä polvella. Tuo kuvaa sitä, mitä psykoanalyytikot niin paljon korostavat - meidän hyvin aikaisilla assosiatioilla on tavattoman paljon voimakkaampi ote meihin kuin myöhemmillä.

Kant, kuten sanoin, keksi uuden moraalisen perusteen Jumalan olemassaolosta, ja se muuttuvine muotoineen oli äärimmäisen suosittu 19:nnen vuosisadan aikana. Sillä oli muotojen kaikki lajit. Yksi muoto kuuluu, että ei olisi mitään oikeata eikä väärää, ellei Jumalaa olisi olemassa. Minä en tässä puutu siihen, olipa oikeassa ja väärässä eroa tai ei: se on toinen asia. Asian puoli, jota koskettelen, on se, että jos olet aivan varma, että oikean ja väärän välillä on ero, olet silloin tässä tilanteessa: Johtuuko tuo ero Jumalan käskystä vai ei? Jos se johtuu Jumalan käskystä, silloin Jumalalle itselleen ei ollut eroa oikean ja väärän välillä, ja väitteellä, että Jumala on hyvä, ei ole enää merkitystä. Jos aiot sanoa, kuten teologit, että Jumala on hyvä, sinun täytyy silloin sanoa, että oikealla ja väärällä on jotakin merkitystä, joka on riippumaton Jumalan käskystä, koska Jumalan käskyt ovat hyviä eikä huonoja riippumatta siitä, että hän teki ne. Jos aiot sanoa sen, sinun on silloin sanottava, että oikea ja väärä ei tullut olevaiseksi ainoastaan Jumalan kautta, vaan että ne ovat sisimmässä olemuksessaan olemassa loogisesti ennen Jumalaa. Sinä voisit tietenkin, jos haluaisit, sanoa, että oli korkeampi jumaluus, joka antoi käskyjä Jumalalle, joka puolestaan laati tämän maailman, tai sinä voisit ottaa kannan, jonka jotkut gnostikoista ottivat - kannan, josta usein ajattelin, että se on hyvin kauniilta näyttävä - että itse asiassa tämän maailman, jonka tunnemme, teki paholainen hetkenä, jona Jumala ei katsellut. Tuosta on koko joukko sanottu, eikä minua liikuta kumota se.

Alkuun

Vääryyden korjaantumisen peruste.

Sitten on eräs toinen moraalisen perusteen hyvin kummallinen muoto, joka on tämä: sanotaan, että Jumalan olemassaoloa tarvitaan tuomaan oikeutta maailmaan. Siinä osassa maailmankaikkeutta, jonka tunnemme, on suuri epäoikeudenmukaisuus, ja usein hyvät kärsivät, ja usein huonot menestyvät, ja kukaan tuskin tietää, kumpi noista asioista on harmittavampi; mutta jos aiot saada oikeutta maailmankaikkeudessa lainkaan, sinun on oletettava tulevan elämän palauttavan tasapainon elämään täällä maassa, ja niinpä sanotaan, että täytyy olla Jumala, ja että täytyy olla taivas ja helvetti, jotta pitkien aikojen kuluessa voi olla oikeutta. Tuo on hyvin kummallinen peruste. Jos katsoisit asiaa tieteellisestä näkökulmasta, sanoisit: "Sittenkin tunnen vain tämän maailman. En tunne maailmankaikkeuden jäljelläolevaa osaa, mutta mikäli voidaan lainkaan kiistellä todennäköisyyksistä, sanottaisiin, että todennäköisesti tämä maailma on hyvä sellainen, ja jos täällä on epäoikeudenmukaisuutta, tuo epätasaisuus korjautuu sillä, että on vääryyttä kaikkialla muuallakin myös." Olettakaamme, että olet saanut laatikollisen appelsiineja, ja avatessasi sen olet huomannut kaikki päällimmäiset appelsiinit huonoiksi. Et silloin väittäisi: "Alempien appelsiinien täytyy olla hyviä, jotta tasapaino palautuisi." Sanoisit: "Todennäköisesti koko erä on huono tavaralähetys"; ja tuo on todella sitä, mitä tieteellismielinen henkilö väittäisi maailmankaikkeudesta. Hän sanoisi: "Huomaamme tässä maailmassa paljon vääryyttä, ja sikäli kuin sitä tapahtuu, sikäli on syytä olettaa, että oikeus ei vallitse maailmassa; ja siksi, mikäli tuo onnistuu, se suo moraalisen perusteen jumaluutta vastaan eikä sen puolesta." Tietysti tiedän, että senlaatuiset älylliset perusteet, joista olen teille puhunut, eivät ole niitä, mitkä todella liikuttavat ihmisiä. Mikä todella liikuttaa ihmisiä uskomaan Jumalaan, ei ole ollenkaan mikään älyllinen peruste. Useimmat ihmiset uskovat Jumalaan, koska heidät on opetettu aikaisesta lapsuudesta saakka se tekemään, ja tuo on pääsyy.

Sitten ajattelen, että seuraava voimakkain syy on turvallisuudenkaipuu, sellainen tunne, että on olemassa suuri veli, joka haluaa huolehtia sinusta. Se näyttelee hyvin huomattavaa osaa vaikutettaessa ihmisen haluun uskoa Jumalaan.

Alkuun

Kristuksen luonne.

Nyt haluan sanoa muutamia sanoja aiheesta, mitä usein pidän rationalistien (vapaa-ajattelijoiden) riittämättömästi käsittelemänä, ja se on kysymys, oliko Kristus paras ja viisain kaikista miehistä. Yleisesti edellytetään, että meidän kaikkien pitäisi olla yhtä mieltä siitä, että niin oli. Minä en puolestani ole yhtä mieltä. Ajattelen, että on hyvin monia ponsia, joista olen yhtä mieltä Kristuksen kanssa paljon enemmän kuin tunnustavat kristityt. En tiedä, voisinko kulkea hänen kanssaan koko tietä, mutta voisin kulkea hänen kanssaan paljon pitemmälle kuin useimmat tunnustavat kristityt voivat. Sinä haluat muistaa, että hän sanoi: "Älä vastusta pahaa, vaan jos kuka tahansa lyö sinua toiselle poskelle, käännä hänelle myös toinen." Tämä ei ole uusi ohje tai uusi periaate. Sitä käyttivät Lao-Tse ja Buddha noin 500 tai 600 vuotta ennen Kristusta, mutta se ei ole periaate, jonka itse asiassa kristityt hyväksyisivät. Minulla ei ole epäilystäkään, etteikö nykyinen pääministeri esimerkiksi olisi mitä vakavin kristitty, mutta en neuvoisi ketään teistä menemään ja läimäyttämään häntä poskelle. Ajattelen, että huomannet hänen ajattelevan tästä tekstistä, että se oli tarkoitettu vain kuvaannollisessa mielessä.

Sitten on eräs toinen ponsi, jota pidän erinomaisena. Haluat muistaa, että Kristus sanoi: "Älä tuomitse, ettei sinua tuomittaisi." En ajattele, että huomaisit tuon periaatteen suosituksi kristillisten maiden lakituomioistuimissa. Olen tuntenut aikanaan joukon tuomareita, jotka olivat hyvin vakavia kristittyjä, eikä kukaan heistä tuntenut, että he toimivat vastoin kristillisiä periaatteita siinä, mitä he tekivät. Sitten kristitty sanoo: "Anna sille, joka kerjää sinulta, ja sen luota, joka lainaisi sinulta, älä käänny pois." Tuo on hyvin hyvä periaate. Puheenjohtajanne on muistuttanut teille, että emme ole täällä puhuaksemme politiikkaa, mutta en voi olla huomauttamatta, että viime parlamenttivaaleissa taisteltiin kysymyksestä, kuinka toivottavaa oli kääntyä pois sen luota, joka lainaisi sinulta, niin että täytyy olettaa, että liberaalit ja konservatiivit tässä maassa ovat ihmisiä, jotka eivät ole yhtä mieltä Kristuksen opetuksen kanssa, koska he varmasti hyvin painokkaasti kääntyivät pois tuossa tilaisuudessa.

Sitten on toinen Kristuksen perusohje, joka mielestäni sisältää paljon, mutta en näe, että se olisi kovin suosittu joidenkin kristittyjen ystäviemme piirissä. Hän sanoo: "Jos haluat tulla täydelliseksi, mene ja myy kaikki mitä omistat ja anna köyhille." Tuo on hyvin mainio perusohje, mutta kuten sanoin, sitä ei ole paljon toteutettu käytännössä. Kaikki nämä ovat mielestäni hyviä perusohjeita, vaikka niiden mukaan on hieman vaikeata elää. En väitä itse eläväni niiden mukaan; mutta silloin kuitenkaan en ole tien ohessa tehdessäni niin, ja asia ei ole aivan samoin kristitylle.

Alkuun

Kristuksen opetuksen puutteet.

Kun olen myöntänyt näiden perusohjeiden oivallisuuden, tulen tiettyihin ponsiin, joissa en usko, että kukaan voisi myöntää Kristukselle sitä äärimmäistä viisautta tai äärimmäistä hyvyyttä, jota on kuvattu evankeliumeissa; ja tässä voin sanoa, että ei olla tekemisissä historiallisen kysymyksen kanssa. Historiallisesti on aivan epäilyksenalaista, onko Kristusta lainkaan ollut koskaan olemassa, ja jos on, emme tiedä mitään hänestä, niin että en koskettele historiallista kysymystä, joka on hyvin vaikea. Käsittelen Kristusta sellaisena kuin hän ilmenee evankeliumeissa ottaen evankeliumikertomuksen sellaisenaan. Ja tässä huomaa muutamia seikkoja, jotka eivät näytä hyvin viisaalta. Yhden asian ottaaksemme, hän varmasti ajatteli, että hänen seuraava tulemisensa tapahtuisi loistavassa pilvissä ennen kaikkien niiden ihmisten kuolemaa, jotka elivät tuona aikana. On olemassa monia kirjoituksia, jotka todistavat tämän. Hän sanoo esimerkiksi: "Te ette tule kulkemaan kaikkien Israelin kaupunkien läpi, ennenkuin ihmisen poika on tuleva." Sitten hän sanoo: "Täällä on seisomassa muutamia, jotka eivät tule maistamaan kuolemaa, ennenkuin ihmisen poika tulee valtakuntaansa", ja on paljon paikkoja, joista käy selvästi ilmi, että hän uskoi seuraavan tulemisensa tapahtuvan useiden silloin elävien elinaikana. Tuo oli perusta oli hänen aikaisimpien seuraajiensa usko, ja se paljolle hänen moraaliselle opetukselleen. Kun hän sanoi, "Älä huolehdi huomisesta", ja tuonlaatuisia asioita, se oli hyvin suuressa määrin siksi, koska hän ajatteli, että hänen toinen tulemisensa oli tuleva hyvin pian, ja että kaikkia tavallisia maallisia asioita ei tarvinnut ottaa lukuun. Olen itse asiassa tuntenut muutamia kristittyjä, jotka uskoivat, että toinen tuleminen on uhkaava. Tunsin pastorin, joka pelästytti seurakuntansa hirveästi kertomalla heille, että toinen tuleminen on uhkaava todellakin, mutta heitä lohdutti paljon se, kun he huomasivat, että hän oli istuttamassa puita puutarhassaan. Alkukristityt uskoivat todella sen, ja he pidättäytyivät sellaisista asioista kuin puiden istuttaminen puutarhoihinsa, koska he vastaanottivat Kristukselta uskon, että toinen tuleminen on uhkaava. Tuossa suhteessa hän selvästi ei ollut niin viisas, kuin jotkut toiset ihmiset ovat olleet, eikä hän varmasti ollut äärimmäisen viisas.

Alkuun

Siveysoppi-ongelma.

Sitten tulet siveysopillisiin kysymyksiin. Kristityn moraalisessa luonteessa on mielestäni vakava virhe, ja se on, että hän uskoo helvettiin. En itse tunne, että kukaan henkilö, joka - on todella syvällisesti inhimillinen, voisi uskoa ikuisesti kestävään rangaistukseen. Kristus uskoi varmasti, kuten on kuvattu evankeliumeissa, ikuisesti kestävään rangaistukseen, ja voidaan huomata toistuvasti kostonhimoinen raivo niitä ihmisiä kohtaan, joilla ei ollut tapana kuunnella hänen saamaansa - asenne, joka ei ole tavaton saarnaajilla, mutta joka jonkin verran vähentää äärimmäistä oivallisuutta. Sinä et löydä esimerkiksi Sokrateessa tuota asennetta. Sinä huomaat hänet lempeäksi ja kohteliaaksi niitä ihmisiä kohtaan, joilla ei ollut tapana kuunnella häntä; ja on mielestäni viisaan arvolle paljon sopivampaa ottaa tuo kanta kuin pahastumisen kanta. Ehkä muistatte kaikki niitä asioita, joita Sokrates oli kertomassa, kun hän teki kuolemaa, ja niitä asioita, joita hän tavallisesti puhui ihmisille, jotka eivät olleet yhtä mieltä hänen kanssaan.

Huomaat, että evankeliumeissa Kristus sanoi: "Te käärmeet, te kyykäärmeiden sukukunta, kuinka voisitte päästä pakoon helvetin kadotuksesta." Tämä oli sanottu ihmisille, jotka eivät pitäneet hänen saarnaamisestaan. Se ei ole mielestäni todellakaan parasta äänensävyä, ja näitä asioita helvetistä on paljon. Tietenkin on olemassa tuttu kirjoitus synnistä pyhää henkeä vastaan: "Joka puhuu Pyhää Henkeä vastaan, hänelle ei tule antaa anteeksi tässä maailmassa eikä tulevassa." Tuo kirjoitus on aiheuttanut sanomattoman paljon kurjuutta maailmassa, sillä kaikenlaiset ihmiset ovat kuvitelleet tehneensä syntiä pyhää henkeä vastaan ja ajatelleet, että heille ei annettaisi anteeksi tässä eikä tulevassa maailmassa. En todella ajattele, että oikeanasteisella lempeydellä varustettu henkilö luonnoltaan olisi pannut tuonlaatuista pelkoa ja kauhua maailmaan.

Sitten Kristus sanoo: "Ihmisen poika tulee lähettämään enkelinsä matkaan, ja he tulevat erottamaan hänen valtakunnastaan kaikki, jotka rikkovat, ja ne, jotka tekevät pahaa, ja heittämään heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys"; ja hän jatkaa itkua ja hammasten kiristystä. Se tulee jakeessa toisensa jälkeen, ja lukijalle on silminnähtävää, että siinä itkun ja hammasten kiristyksen miettimisessä on tiettyä mielihyvää, tai muuten sitä ei esiintyisi niin usein. Sitten kaikki tietysti muistatte lampaat ja vuohet; kuinka toisessa tulemisessaan hän aikoo erottaa lampaat vuohista ja aikoo sanoa vuohille: "Lähtekää luotani, te kirotut, iankaikkiseen tuleen." Sitten hän sanoo jälleen: "Jos kätesi viekoittelee sinut syntiin, hakkaa se pois; on parempi sinulle astua elämään raajarikkona kuin kaksi kättä omistaen mennä helvettiin, tuleen, joka ei koskaan tule sammumaan; missä heidän kalvava tuskansa ei kuole ja tuli ei sammu." Hän myös toistaa tuon yhä uudestaan. Minun täytyy sanoa, että mielestäni koko tämä oppi, että helvetin tuli on rangaistus synnistä, on julmuuden oppi. Se on oppi, joka pani julmuuden maailmaan ja lahjoitti maailmalle julman kidutuksen sukupolvia; ja evankeliumien Kristus, jos voisit ottaa hänet sellaisena kuin hänen kronikoitsijansa esittelevät hänet, olisi varmasti harkittava osittain vastuunalaiseksi tuosta.

Tässä on muita vähemmän tärkeitä asioita. On Gadarenen sikojen tapaus, jossa ei varmaankaan ollut erittäin ystävällistä sikoja kohtaan panna pahat henget niihin ja laittaa ne syöksymään mäkeä alas mereen. Sinun täytyy muistaa, että hän oli kaikkivoipa ja hän olisi voinut saattaa pahat henget yksinkertaisesti menemään pois; mutta hän näkee hyväksi lähettää ne sikoihin. Sitten on kummallinen tarina viikunapuusta, joka aina pani minut jokseenkin sekaisin. Sinä muistat, mitä tapahtui viikunapuulle. "Hän oli nälkäinen; ja nähdessään kaukana lehtiä täynnä olevan viikunapuun hän saapui sen luokse siltä varalta, että löytäisi jotakin siitä; ja kun hän tuli sen luokse, ei hän löytänyt mitään muuta kuin lehtiä, sillä viikunoiden aika ei ollut vielä. Ja Jeesus vastasi ja sanoi sille: 'Ei yksikään ihminen syö hedelmiä sinusta tästä lähtien enää koskaan'…ja Pietari ... sanoi hänelle: 'Mestari, katso, viikunapuu, jonka kirosit on lakastunut'." Tuo on hyvin kummallinen kertomus, koska ei ollut oikea aika vuodesta viikunoille, etkä todellakaan voisi moittia puuta. Itsestäni ei tunnu, että joko hyveen suhteen tai viisauden suhteen Kristus on aivan yhtä korkealla kuin muutamat muut historiassa tunnetut ihmiset. Ajattelen, että panisin Buddhan ja Sokrateen hänen yläpuolelleen noiden asioiden suhteen.

Alkuun

Tunne-tekijä.

Kuten sanoin aikaisemmin, en ajattele, että todellisella syyllä, minkä takia ihmiset hyväksyvät uskonnon, olisi mitään tekemistä todistelun kanssa. He hyväksyvät uskonnon tunnesyistä. Puhutaan usein, että on väärin hyökätä uskonnon kimppuun, koska uskonto tekee ihmiset hyveellisiksi. Niin minulle kerrotaan; en ole ottanut sitä huomioon. Tunnet tietysti parodian tuosta todistelusta Samuel Butler'in kirjassa "Erehwon Revisited" (Erehwon uusintavierailulla). Muistat, että "Erehwon'issa" on muuan Higgs, joka saapuu kaukaiseen maahan, ja vietettyään jonkin aikaa siellä hän pakenee tuosta maasta ilmapallolla. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin hän tulee takaisin tuohon maahan ja löytää uuden uskonnon, jossa häntä palvotaan nimen "Aurinkolapsi" alla; ja sanotaan, että hän , astui taivaaseen. Hän huomaa, että taivaaseenastumisen juhlan vietossa puuhaillaan, ja hän kuulee professorien Hanky'n ja Panky'n sanovan toisilleen, etteivät koskaan luo silmiään Higgs-mieheen, ja he toivovat, etteivät koskaan haluaisikaan; mutta he ovat Aurinkolapsi-uskonnon korkeita pappeja. Hän on hyvin närkästynyt ja tulee heidän luokseen ja sanoo: "Aion paljastaa koko tämän humbuugin ja kertoa ihmisille Erehwonista, että se olin ainoastaan minä, ihminen Higgs, ja minä nousin ylös ilmapallossa." Hänelle sanottiin: "Sinun ei pidä tehdä tuota, koska tämän maan koko siveysoppi on kietoutunut tämän myytin ympärille, ja jos he kerran tietävät, ettet noussut taivaaseen, he tulevat muuttumaan paholaisiksi"; ja niin hänet vakuutetaan siitä ja hän menee pois aivan äänettömästi.

Tämä on idea - että me kaikki olisimme pahoja, jollemme pitäisi kristinuskosta kiinni. Minusta näyttää, että ihmiset, jotka ovat pitäneet siitä kiinni, ovat olleet enimmältä osalta äärimmäisen pahoja. Huomaat tämän omituisen seikan, että mitä kiihkeämpää jonakin ajanjaksona on uskonto ollut, ja mitä syvempää on dogmiusko ollut, sitä suurempi on ollut julmuus ja sitä huonompi on ollut asioiden tila. N.k. uskon aikana, kun ihmiset todella uskoivat kristinuskoon kaikkineen, oli olemassa inkvisitio kidutuksineen; miljoonia onnettomia naisia poltettiin noitina; ja jokalajista julmuutta harjoitettiin kaikenlaisia ihmisiä kohtaan uskonnon nimeen.

Huomaat silmäillessäsi maailmaa ympäriinsä, että jokainen yksityinen edistyksen hitunen inhimillisessä tunteessa, jokainen parannus rikoslaissa, jokainen askel kohti sotien vähentämistä, jokainen askel kohti värillisten rotujen parempaa kohtelua, tai jokainen orjuuden lieventäminen, jokainen moraalin edistysaskel, joka on ollut maailmassa, on ollut maailman organisoitujen kirkkojen järjestelmällisesti vastustama. Sanon aivan harkiten, että kristillinen uskonto, niinkuin se on organisoitu kirkoissaan, on ollut ja yhä on moraalisen edistyksen. päävihollinen maailmassa.

Alkuun

Kuinka kirkot ovat taannuttaneet edistystä.

Voit ajatella, että menen liian pitkälle, kun sanon, että vieläkin on samoin. Mielestäni ei minun laitani ole samoin. Ottakaamme yksi tosiseikka. Tulet suhtautumaan kärsivällisesti minuun, jos mainitsen sen. Se ei ole miellyttävä seikka, mutta kirkot pakottavat mainitsemaan tosiasioita, jotka eivät ole miellyttäviä. Olettakaamme, että tässä maailmassa, jossa tänään elämme, eräs kokematon tyttö on nainut syfilistä sairastavan miehen, jossa tapauksessa katolinen kirkko sanoo: "Tämä on kestävä sakramentti. Teidän täytyy jäädä yhdessä elämään", ja minkäänlaisiin toimenpiteisiin tuo nainen ei saa ryhtyä estääkseen synnyttämästä syfiliksen saastuttamia lapsia. Tuo on sitä, mitä katolinen kirkko sanoo. Sanon, että se on pirullista julmuutta, eikä kukaan, jonka luonnollista myötätuntoa eivät dogmit ole vääristäneet, tai jonka moraalinen luonto ei ole absoluuttisesti kuollut kaikkea kärsimystä tuntevaa kohtaan, voisi väittää, että on oikein ja kohtuullista, että tuo asioiden tila jatkuisi.

Tuo on vain esimerkki. On monia tapoja , joilla kirkko tällä hetkellä, hellittämättömyytensä kautta sitä kohtaan, mitä se näkee hyväksi nimittää moraaliksi, rankaisee kaikenlaisia ihmisiä ansaitsemattomalla ja tarpeettomalta kärsimyksellä. Ja tietysti, niinkuin tiedämme, se on suurimmalta osaltaan yhä edistyksen ja parannusten vastustaja kaikilla niillä teillä, jotka vähentävät kärsimystä maailmassa, koska se on nähnyt hyväksi nimittää moraaliksi tiettyjä ahtaita johdon sääntökokoelmia, joilla ei ole mitään tekemistä ihmisen onnellisuuden kanssa; ja kun sanot, että tämä tai tuo pitäisi tehdä, koska se edistäisi inhimillistä onnellisuutta, niin heikäläiset ajattelevat, että se ei koske heidän asiaansa lainkaan. "Mitä ihmisonnella on tekemistä siveysopin kanssa? Moraalin tarkoitusperä ei ole tehdä ihmisiä onnellisiksi. Se on olemassa sovittaakseen heidät taivasta varten." Varmasti se näyttää tekevän heidät sopimattomiksi tähän maailmaan.

Alkuun

Pelko uskonnon perusta.

Uskonto perustuu mielestäni ensisijassa ja pääasiallisesti pelkoon. Se on osittain tuntemattoman kammoa, ja osittain, kuten olen sanonut, halu tuntea, että sinulla on eräänlainen vanhempi veli, joka haluaa seistä vierelläsi kaikissa vaivoissasi ja kiistoissasi. Pelko on koko asian perusta - mystillisen pelko, vajavaisuuden pelko, kuolemanpelko. Pelko on julmuuden äiti, ja siksi ei ole mitään ihmettelemistä, jos julmuus ja uskonto ovat kulkeneet käsi kädessä. Tämä siksi, koska pelko on noiden kahden asian pohjalla. Tässä maailmassa alamme nyt vähän ymmärtää asioita ja hiukan tehdä itsemme niiden herraksi tieteen avulla, joka on voimalla painanut tietään askel askeleelta kristillistä uskontoa vastaan, kirkkoja vastaan ja kaikkia vanhoja määräyksiä vastaan. Tiede voi auttaa meitä pääsemään tämän raukkamaisen pelon yli, jossa ihmiskunta on elänyt niin monia sukupolvia. Tiede voi opettaa meitä, ja ajattelen, että oma sydämemme voi opettaa meitä, ei enää etsimään ympäriinsä mielikuvituksellisia tukia, ei enää keksimään liittolaisia taivaalta, vaan pikemminkin katsomaan omiin ponnistuksiimme täällä maan päällä, jatka tekevät tämän maailman sopivaksi paikaksi elää siinä, sellaisen paikan sijaan, joksi kirkot kaikkina näinä vuosisatoina ovat sen tehneet.

Alkuun

Mitä meidän on tehtävä.

Me haluamme seistä omilla jaloillamme ja katsella rehellisesti ja suoraan maailmaa - sen hyviä asioita, sen huonoja asioita, sen kauneuksia ja sen rumuuksia; nähdä maailma sellaisena kuin se on eikä olla peloissamme siitä. Valloittaa maailma älyn avulla eikä ainoastaan olemalla orjamaisesti maailmasta nousevan pelon hillitsemä. Koko Jumala-mielikuva on muinaisesta itämaisesta despotismista peräisin oleva käsitys. Se on aivan arvoton käsitys vapaalle miehelle. Kun kuulet ihmisten kirkossa alentavan itseään ja sanovan olevansa kurjia syntisiä ja kaikkea muuta, se näyttää halveksittavalta ja ei itseään kunnioittavan ihmisen arvoiselta. Meidän pitäisi olla pää pystyssä ja katsella maailmaa ystävällisesti kasvoihin. Meidän pitäisi tehdä maailmasta niin hyvä kuin kykenemme, ja jos se ei ole niin hyvä kuin toivomme, sittenkin se tulee kuitenkin olemaan parempi, kuin mitä nämä muut ovat tehneet siitä kaikkina näinä ajanjaksoina. Hyvä maailma tarvitsee tietämystä, ystävällisyyttä ja rohkeutta; se ei tarvitse murheellista menneisyyden ikävöimistä tai vapaan älyn kahlehtimista pitkän aikaa sitten tietämättömien ihmisten lausumalla sanoilla. Se tarvitsee pelotonta asennetta ja vapaata älyä. Se tarvitsee tulevaisuuden toivoa, joka ei tuijota jatkuvasti kohti menneisyyttä, joka on kuollut, joka, niin me luotamme, tulee paljon sellaisen tulevaisuuden ylittämäksi, jota meidän älymme ei pysty luomaan."

Alkuun

Tässä esitetty esitelmä pidettiin Battersea Town Hall’issa sunnuntaina 6.3.1927

South London Branch of the National Secular Society’n tilaisuudessa.

Bertrand Russell: Why I am not a Cristian

Alkuun