

|
Tästä se alkoi! |
|
Kissaharrastuksemme alkoi Matildasta, mustasta ja
pörröisestä pennusta, joka saapui meille Toivosen koti-eläinpuistosta noin
10-viikkoisena 1.7.2001. Matilda on
kiltti, leikattu tyttökissa joka viettää todellista kotikissan elämää. |
|
Matildalla oli ihmettelemistä, kun joulunalusviikolla
2002 kotiimme saapui pieni otus joka
kurkisteli silloin tällöin makuhuoneen ovelta. Luuli sitä varmaan kissaksi, vaikka se oli
ihan valkoinen, mitänyt vähän harmaanruskeaa korvissa, naamassa, käpälissä ja
hännässä. Kasvoi varmaan Matildan
mielestä aika isoksi, rupesi tyttökissana jopa pomoilemaan kun ei sitä oltu
leikattu. Piti yrittää puolustaa
reviiriä ihan kyllästymiseen asti. Pikkuhiljaa kaverukset asettuivat ja Matildakin ymmärsi
asemansa leikattuna kotikissana |

|
Eipä sitten kuitenkaan mennyt pitkääkään aikaa, kun
taloon taas tuli lisää väkeä Matildan ihmeteltäväksi! Yksi melkein valkoinen ja yksi hassun
täplikäs kissanpentu, jotka näyttivät olevan kavereita keskenään. Nukkuivat jossain takkahuoneen
rottinkituolin alla piilossa. Olivat
Matildan mielestä kyllä kummallisia, kun juoksivat ja pomppivat niin
ympäriinsä. Kasvoivatkin nopeasti
hurjan kokoisiksi, eikä vauhtikaan loppunut... |
|
Miss Moneypenny, 12 + viiikkoa, joulu 2002 |