Mitäs sitä itsestä kertoisi?
Vietän syntymäpäivääni 9.3. ja ensimmäisenkerran näin
päivänvalon vuonna 1982.
Perheeseeni kuuluu minä, mies Jari ja erinäinen lauma
karvaisia kavereita.
Harrastan ratsastusta, eläintenhoitoa, gerbiilien
pienimuotoista kasvattamista ja karkin syömistä.
Aikoinaan hoidin useampaakin ravuria. Heistä ja muista
tuttavista voit nähdä kuvia
hevosgalleriassa.
Nyttemmin olen laiskistunut ja hevostenhoito on jäänyt. Kerran viikossa käyn
ratsastamassa Muhosen tallilla Kälviällä.
Ensimmäinen gerbiili tuli meille jo joskus 90-luvun alussa. Se
oli eläinkauppaostos. Vikku oli väriltään black ja löytyihän siltä valkoinen
ruokalappu ja tassut. Vikku myytiin minulle uroksena, mutta näin jälkeenpäin
ajatellen se taisikin olla naaras. Tämä vikkelä otus kuoli vanhuuteen omassa
häkissään ollessaan vain kaksivuotias. Hautasimme Vikun takapihalle ja laitoin
haudalle orvokin kasvamaan. Orvokki on kuitenkin jo lakannut elämästä, mutta
muistoissa Vikku vielä vipeltää luonani.
Moni varmaan huomaa parikin "virhettä" edellisessä tekstissä.
Gerbiilihän on laumaeläin ja niitä pitäisi aina olla kaksi yhdessä ja sitten tuo
häkki. Mikäs sen huonompi asumus gerbulle. Terraario olisi paras vaihtoehto.
Olihan meillä kanikin joskus, mutta se oli oikeastaan
siskolleni otettu, tosin äitimme sitä joutui hoitamaan jatkuvasti. Pupu-Jussi oli
aika samantapainen, kuin nykyinen pupuni Leidi tai ainakin sellaiseksi sen
muistan. Ainakin yhtä kilttejä ovat.
Tämä juttu ei nyt paljonkaan koskenut minua, mutta muutakaan
en nyt saanut aikaan.
Muistathan kirjoittaa vieraskirjaani käyntisi jälkeen.
Minä kaverin koulutyön uhrina. Ihan sokea!

Jos joku tahtoo tunnistaa minut tämän kuvan perusteella, niin
kuvitelkaa nuo meikit pois melkein kokonaan, silmälasit päähän ja vaaleahkot
hiukset mustien sijaan. Turkispuuhkaakaan en normaalioloissa käytä :).