|
RYHMÄT:
LUISTELUKOULU
Luistelukoulussa opitaan leikin avulla luistelun perustaitoja.
Koulutettujen ohjaajien opastuksella harjoitellaan viikoittain uusia
taitoja hymy huulessa ja pilke silmäkulmassa. Taitoluistelu on
monipuolinen harrastus. Luistelukoulu on jaettu kolmeen eri ryhmään
taitotason mukaan.
ERITYISLASTEN
LUISTELUKOULU
Erityislasten ryhmä on suunnattu niille,
joilla on vam-man, sairauden, tai toimintakyvyn heikentymisen
tilanteen vuoksi vaikeaa osallistua yleisesti tarjolla olevaan
liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista.
Tervetuloa mukaan monipuoliseen,
musiikin ja vauhdin yhdistävään urheilulajiin!
HARRASTAJARYHMÄT:
Näissä ryhmissä on tavoitteena
kehittää jo opittuja perusluistelutaitoja. Ryhmässä aloitetaan
taitoluiste-lun opettelu niin, että ensimmäiset hypyt, piruetit ja
liu’ut alkavat tulla tutuiksi. Harjoittelu on vielä leikinomaista ja
tavoitteena on herättää lapsissa pysyvä innostus luisteluun. Ryhmästä
on mahdollisuus siirtyä kilparyhmiin. Ryhmä harjoittelee keskimäärin
2 tuntia jäällä ja 1 oheisharjoitus viikossa.
KILPARYHMÄT:
KILPARYHMÄ 3
Ryhmä on ensimmäinen kilparyhmä.
Harjoituksissa opetellaan taitoluistelun perusteita mm.
perusluistelua, erilaisia hyppyjä ja piruetteja
sekä ilmaisua. Kaikille luistelijoille tehdään kilpailuohjelma ja
heillä on mahdollisuus osallistua alueen kilpailuihin. Ryhmä
harjoittelee 2-3 tuntia jäällä ja 1 oheisharjoitus viikossa.
KILPARYHMÄ 2
Ryhmässä opetellaan
perusluistelun lisäksi yksinluistelun elementtejä (hypyt, piruetit,
liu’ut, askeleet) sekä esiintymistaitoja musiikin mukaan.
Luistelija
etenee harjoittelussa oman taitotasonsa mukaisesti. Ryhmän
luistelijoilla on kilpailuohjelmat ja heillä on mahdollisuus
osallistua alueen kilpailuihin. Ryhmä harjoittelee 2-3 tuntia jäällä
ja lisäksi heillä on 1 oheisharjoitus viikossa.
KILPARYHMÄ 1
Ryhmän luistelijat harjoittelevat kaksois- ja kolmois-hyppyjä sekä
vaativampia yhdistelmätaitoja askel-sarjoineen ja
hyppy-yhdistelmineen. Kilpailuohjelmien vaatimukset kasvavat, joten
luistelijoiden esiin-tymistaitoihin ja ohjelmien koreografiaan
panostetaan entistä enemmän. Luistelijat osallistuvat alueen
kilpailuihin. Ryhmä harjoittelee 4-6 tuntia jäällä ja 1 oheisharjoitus
viikossa.
|