Kotisivulleni | Muut kirjoitukseni


Helluntailaiset ovat harhaoppisia

Koska helluntailaiset kieltävät nimenomaan kasteessa tapahtuvan uudestisyntymisen eli syntien anteeksisaamisen Jumalan sanan eli lupauksen voimasta, esitän tässä lyhyesti Raamatun kasteopin. Uudessa liitossa pappeutemme perustana on Jeesuksen Kristuksen sovituskuolema. Kasteessa meidät on pesty puhtaaksi synnistä (Apt. 2:38,39; 22:12–16), meille on lahjoitettu Pyhä Henki (Apt. 2:38–39), meidät on kastettu yhdeksi Kristuksen ruumiiksi eli olemme tulleet kristityiksi (1 Kor. 12:13) ja puettu Jeesukseen Kristukseen eli hänen ansioonsa ja vanhurskauteensa (Gal. 3:26–27). 1 Piet. 3:20–21 sanookin yksiselitteisesti kasteen pelastavan. Paavali yhdisti kasteen ja Hes. 36:26–27:ssa mainitun synneistä puhdistavan puhtaan veden (Heb. 10:22). Kasteessa meidät on haudattu ja herätetty Kristuksen kanssa (Room. 6:3–4; Kol. 2:10–13), mikä on selvästi kasteen merkitys. Kaste on Kristuksen ympärileikkaus eli lihan ruumiin poisriisuminen (Kol. 2:10–13). Se on uudestisyntymisen pesu ja Pyhän Hengen uudistus (Tiit. 3:5), ja kreikkalainen alkuteksti osoittaa selvästi näiden kuuluvan yhteen. Meidän tulee syntyä vedestä ja Hengestä päästäksemme Jumalan valtakuntaan (Joh. 3:5). Uudestisyntyminen kasteessa on näin ollen aivan selvä asia (tietysti uskon kautta Jeesuksen tähden), sillä uudestisyntyminenhän tapahtuu samalla, kun synnitkin saadaan anteeksi. Tätä vastaan Perkele ja helluntailaiset raivoavat.

Helluntailaiset taas kieltävät kaiken. Heidän mukaansa kaste ei pese synneistä eikä uudestisynnytä, ei lahjoita Pyhää Henkeä, ei liitä Kristuksen ruumiiseen, ei ole pukeutumista Jeesukseen Kristukseen, ei pelasta, ei ole Kristuksen ympärileikkaus, ei ole Jumalan teko vaan ihmisen teko eikä ole todellinen hautaustoimitus vaan ainoastaan symboloi sitä (mitä taas Raamattu ei sano). He siis kumoavat spiritualistisesti* koko Raamatun kasteopin, eikä heillä ei ole yhtään raamatunkohtaa oppinsa tueksi. Raamatussa ennustettu suuri luopumus ja väkevä eksytys onkin toteutunut reformoidussa opissa, jonka eräs muoto on helluntailaisuus.

Vastaan esitettävät väitteet raukeavat tyhjiin. Yleensä Perkeleen juoksupojat sanovat Raamatun puhuvan useammin uskosta ikään kuin tämä tekisi tyhjäksi muun Raamattuun kirjoitetun. Muistaakseni Leo Meller on todennut, että Uudessa testamentissa puhutaan enemmän rahasta kuin pelastuksesta, taivaasta, kadotuksesta ja kahdesta muusta keskeisestä asiasta yhteensä (niitä kahta asiaa en muista tarkemmin). Pitäisikö tästä vetää johtopäätös, että pelastus yms. asiat ovat vahingossa Raamattuun eksyneet, ja meidän pitäisi kiinnittää huomiomme yksin rahaan niiden sijasta? No ei varmaankaan, mutta miksi näin heppoisesti arvotetaan kastetta ja uskoa? Onko se puolustettavissa mitenkään? Voitte itse päättää, jos Jumala sen teille armosta suo. Vain Perkele omineen asettaa kasteen ja uskon sotimaan toisiansa vastaan, sillä Raamattu sanoo kasteen pelastavan uskon ja siihen liitetyn Jumalan sanan kautta. Kaste kuuluu evankeliumiin eikä lakiin.

Raamattua lukiessamme huomaamme sen toisinaan puhuvan pelastuksesta armosta Jeesuksen tähden eikä tekstiyhteydessä mainita ollenkaan uskoa tai kastetta. Tarkoittaako tämä, että kaikki pelastuvat, ettei uskoa tai kastetta tarvita? Toisaalla sanotaan meidän pelastuvan uskon kautta eikä silloin mainita mitään Jeesuksesta tai kasteesta. Oikeuttaako tämä synekdokee (puhekuvio, jossa kokonaisuus ilmaistaan osan välityksellä) helluntailaisia yms. siirtämään kasteen lain piiriin ihmisen kuuliaisuuden teoksi? Toinen kohta taas sanoo kasteen pelastavan mainitsematta mitään uskosta tai Jeesuksesta. Oikeuttaisiko tämä samalla lailla hylkäämään uskon? Eihän näitä voi eikä saa erotella näin! Jeesuksen sovitusuhri on perusta, jolle sekä usko että kaste perustuvat. Mitä ne olisivat ilman yleistä objektiivista vanhurskauttamista (2 Kor. 5:19: Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.")? Tuomiota eivät vältä helluntailaiset yms., jotka erottavat kasteen sanasta ja tekevät siitä Perkeleen teon, so. heidän kuuliaisuuden tekonsa ja ansionsa.

Kaste kuuluu siis evankeliumiin, mutta helluntailaiset sekoittaessaan lain ja evankeliumin tekevät kasteestakin ihmisen kuuliaisuuden teon. Kyllähän hekin pohjimmiltaan uskovat kasteen pelastavan, koska he vaativat kastetta. Tällöin he eivät kuitenkaan liitä siihen ehdotonta armoa Kristuksen tähden eivätkä näin ollen puhu kasteesta Kristukseen pukeutumisena (Gal. 3:27), vaan armo tulee kuuliaisuuden kautta ansiona, jolloin he puhuvat uskonratkaisusta ja parannuksesta ja kuuliaisuudesta kasteessa. Tämä on johdonmukainen seuraus kykenemättömyydestä ymmärtää objektiivista ja subjektiivista vanhurskauttamista. Ei Jeesus eikä kaste ole heille miksikään hyödyksi.

Uudelle kasteelle meneminen julistaa ensimmäisessä kasteessa olleen Jumalan teon ja sanan vääräksi ja pätemättömäksi ja kiroaa kasteen. Toisen kasteen ottaminen väittää edellisen — armoon ja Jumalan tahtoon perustuvan — kasteen olevan väärän ja uuden — ansioituneelle uskolle perustuvan — kasteen olevan oikean. Eikö tämä ole mitä julkeinta ja perkeleellisintä oppia, mitä maa päällään kantaa? Ts. sitä samaa vanhaa ylpeyttä ja ansio-oppia, millä ihmiset ovat aina Jumalaa kiusanneet ja hänet vihoittaneet. Missä tässä on lasten kaltainen armon vastaanottaminen ja uskominen, mitä ilman kukaan ei näe Jumalan valtakuntaa? Ja tätä kehdataan väittää "raamatulliseksi uskovien kasteeksi". On tosiaan "uskovien" kaste: uskoa omaan ansioituneeseen uskoon eikä Jumalan tekoon, sanaan ja lupaukseen.

Helluntailaisten puolustukseksi ei kelpaa Paavalin sana, ettei Herra lähettänyt häntä kastamaan vaan evankeliumia julistamaan, millä Paavali hellarien mukaan muka sanoisi kastetta turhanpäiväiseksi. Miksi Paavali sitten oli kastanut Stefanaan perhekunnan sekä Gaiuksen ja Krispuksen (1 Kor. 1:14–16), jos häntä ei lähetetty kastamaan ja se on turhaa? Korintossa riideltiin ja ensimmäinen oli Paavalin, toinen Apolloksen, kolmas Keefaan ja neljäs Kristuksen puolta. Siksi Paavali kirjoittaessaan Korinton seurakunnalle puhuu tehtävistä, mitkä itse kullekin on annettu: esim. Paavali istutti ja Apollos kasteli (1 Kor. 3:6). Lisäksi Paavali vertaa seurakuntaa ruumiiseen, jossa jokainen ruumiinjäsen (uskova) on tärkeä ja sillä (hänellä) on oma tehtävänsä tässä ruumiissa (seurakunnassa). Tältä pohjalta Paavali toteaa oman tehtävänsä olevan evankeliumin julistamisen kastamisen sijasta. Jos paikkakunnalla on jo olemassa seurakunta ja joku haluaa tulla kastetuksi syntien anteeksisaamiseksi Paavalin julistuksen seurauksena, jonka kautta Jumala kastettavalle uskon lahjoittaa (Apt. 16:14), kastamisen voi suorittaa vaikkapa Timoteus, Apollos tai joku muu paikallisesta seurakunnasta. Ei kastajan aina tarvitse olla Paavali, eikä yhdellä ihmisellä ole aikaakaan tehdä kaikkea tarpeellista, eli kaikkia ruumiinjäseniä tarvitaan omalla paikallaan. Tämä kohta ei siis opeta kasteesta mitään vaan opettaa kunkin jäsenen tarpeellisuudesta seurakunnassa. Paavalin sanat Korinttilaiskirjeessä eivät tee kastetta yhtään vähäpätöisemmäksi ja halveksittavammaksi, joten kaikenlainen helluntailaisten sekä reformoitujen harjoittama kasteen vääristely kyseisten sanojen johdosta on tarpeetonta, väärin ja perkeleellistä epäuskoa ja ymmärtämättömyyttä. Ei ole tainnut henkitieto tms. auttaa hellareita tämänkään yksinkertaisen asian ymmärtämisessä? Tukeutuminen henkitietoon saattaa johtaa sanan väärinkäyttämiseen ja aivojen käyttämättömyyteen (ei ole hyvä asia), ja annetun järjen käyttämättä jättäminen on Herran kiusaamista.

Menestysteologit sanovat, että koska Job ja Aabraham olivat rikkaita, meidänkin tulee olla rikkaita. Jos väitämme, että meidän pitää pelastua ilman kastetta, koska ryövärikin pelastui, emme totisesti ole menestysteologeja parempia. Ryövärin pelastumista ei voi asettaa pelastumisen ja kastekäytännön ohjeeksi sen enempää kuin Aabrahamin ja Jobin rikkautta maallisen menestymisen ohjeeksi. UT:sta ei löydy sen enempää menestysteologien ajattelutapaa kuin lupausta pelastumisesta ilman kastetta. Emme voi tehdä oppeja korvasyyhyyn tunteen ja poikkeustapausten mukaan. Jeesus ei asettanut ryövärin pelastumista esikuvaksi eikä antanut mitään lupausta pelastumisesta samalla tapaa. Lupaus pelastumisesta on annettu vain kastetuille. (Vaikka lupausta ei ole, ei sanota, ettei voida missään tapauksessa pelastua ilman kastetta. Ainoastaan uskosta sanotaan, ettei sitä ilman voida olla otollisia ja että ei-uskovat tuomitaan kadotukseen, Hebr. 11:6; Mark. 16:16) Kastamatonta kristittyä ei ole periaatteessa olemassakaan. Jos lupausta pelastumisesta ei ole ilman kastetta, silloin emme voi julistaa pelastumista ilman kastetta vaan kasteessa yksin Jeesuksen tähden Jumalan synnyttämän uskon kautta. Jos kuitenkin joku kuolee uskossa mutta kastamattomana ilman omaa syytään, uskomme hänen pelastuvan samoin kuin ne ympärileikkaamattomat juutalaiset, joita ei voitu ympärileikata erämaavaelluksella alituisen liikkumisen ja sodankäynnin vuoksi mutta jotka Jumala kuitenkin luki kansakseen, vaikka oli käskenyt hävittää kansasta sellaiset. Tällaisissa tapauksissa Jumalan armo ei ole sidottu ympärileikkaukseen tai kasteeseen. Sitä paitsi ryöväri pelastui VT:n armolupausten pohjalta samoin kuin muut vanhan liiton pyhät, sillä Jeesus ei ollut vielä ylösnoussut ryövärin kuollessa. Ylösnouseminenhan kuuluu mitä olennaisimmin evankeliumiin, sillä sanoohan Paavali, että jos Kristusta ei ole herätetty, uskomme on turha (1 Kor. 15:14; 15:17).

Vapaat suunnat eksyvät myös Apostolien tekojen muutamassa kohdassa. He vetoavat samarialaisten tapaukseen: samarialaiset eivät saaneet Pyhää Henkeä kasteessa vaan apostolien kätten kautta. Tämä muka osoittaa helluntailaisten mielestä, ettei Pyhän Hengen saaminen tule kasteen perusteella ja näin ollen normaalisti kasteen hetkellä. Jos he lukisivat Raamattua ja historiaa, he tietäisivät samarialaisten olleen vihattua sekakansaa, jota juutalaiset eivät minään pitäneet. Oli epäilyksiä siitä, oliko Jumala todellakin tarkoittanut pelastuksen samarialaisillekin, joten Jumala halusi antaa Pyhän Hengen lahjan nimenomaan apostolien kätten kautta, jotta pelastuksen kuuluminen samarialaisille olisi tullut kaikille selväksi. Samarialaiset olisivat mitä todennäköisimmin jääneet erilleen muusta seurakunnasta, jos Jumala ei olisi vahvistanut heidän pelastustaan apostolien arvovallalla. Miksi muuten Luukas Apt. 8:16:ssa toteaisi, että Pyhä Henki ei ollut tullut vielä yhteenkään heistä vaan he olivat ainoastaan kastetut Herran Jeesuksen nimeen? Oliko hänen tarkoituksensa varmistaa, ettei kukaan luule saavansa Pyhää Henkeä kasteessa? Ei todellakaan näin! Itse asiassa Luukas toteaa asian ainoastaan samarialaisten poikkeuksellisen tilanteen ja Jumalan poikkeavan toiminnan takia ja näin vahvistaa, että Pyhä Henki saatiin normaalisti kasteessa.

Epävarmuus evankeliumin viemisestä muille kuin juutalaisille tulee selvästi esille Pietarin ja Korneliuksen perheväen tapauksessa (Apt. 10:1–48). Ilman näkyään Pietari ei olisi edes lähtenyt pakanoitten mukaan kastamisesta puhumattakaan. Täyttämällä Pyhällä Hengellä Korneliuksen kotiväen ennen kastetta Jumala todisti Pietarille halunsa olevan pelastaa pakanatkin evankeliumin kautta. Pietari totesikin nähdessään heidän saaneen ennen kastetta kasteessa luvatun Pyhän Hengen: "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niin kuin mekin?" Näiden kohtien väärin ymmärtämisestä seuraa vapaitten suuntien harhaoppi: Pyhää Henkeä ei saada kasteessa, ja vain pelastuneet kastetaan, jolloin kaste on ihmisen teko Jumalalle. Toinen seuraus on kahden tason kristillisyys: on vain uudestisyntyneitä kristittyjä ja sitten Pyhällä Hengellä täytettyjä superkristittyjä. On hyvä muistaa Johannes Kastajaa. Hän oli Pyhällä Hengellä täytetty kohdusta asti ja suurin "vaimoista syntyneitten joukossa" eikä silti ollut ekstaatikko eikä tehnyt yhtään ihmetekoa. Johanneksen elämä osoittaa, ettei Hengen täyteys ole lainkaan sidottu hurmoksellisiin ilmiöihin eikä yliluonnollisiin tekoihin. Paavali varoittaa Korinttilaiskirjeessä nimenomaan monen tason kristillisyydestä ja sanoo Jumalan tuhoavan ne, jotka aiheuttavat hajaannusta Jumalan seurakunnassa.

Evankeliumeissa Johannes Kastaja sanoi Jeesuksen kastavan Pyhällä Hengellä, ja Jeesus asetti lähetyskäskyssään vesikasteen. Paavali yhdisti vesikasteen ja henkikasteen, ja Pietari sanoi helluntaina kasteessa saatavan Pyhän Hengen. Raamattu ei tunne sitä helluntailaisten kahden kasteen oppia, että vesikaste ja Pyhän Hengen kaste ovat täysin erillisiä kasteita. On selvää, että kristillisessä kasteessa Jeesus kastaa Pyhällä Hengellä. Katsokaamme jälleen Pietarin puhetta helluntaipäivänä: "Tehkää parannus ja tulkoon kukin teistä kastetuksi Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan." Tässähän asia on kokonaan toisin päin kuin helluntailaiset yms. opettavat. Miten he voivatkaan ymmärtää tästä, ettei juutalaisia kastettu siksi, että he saisivat synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan, kuten siinä lukee?

Apostolien teot on kerronnallinen ja historiallinen dokumentti siitä, miten Jumala vei evankeliumin Jerusalemista pakanoille Rooman ääriin asti. Vain tämä kiinnosti Luukasta. Sen enempää samarialaisten ja Korneliuksen perheen tapaukset kuin helluntaikaan eivät toistu enää koskaan. Nämä olivat historian suuriin taitekohtiin sijoittuvia tapahtumia, joista näemme ja opimme, että Jumalan tahto on pelastaa pakanatkin. Uskallamme siis pakanoinakin uskoa Jeesukseen ja palvella Jumalaa, mutta Jumalaa tulee palvella totuudessa! Rakkauskaan ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa (1 Kor. 13:6).

Helluntailaiset puolustautuvat myös sanomalla kasteen olevan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta, ikään kuin se muka kumoaisi luterilaisten raamatullisen lapsikasteen. Kyllä helluntailaiset kaunistelevat asiaa aivan liikaa, kun he sanovat pyytävänsä hyvää omaatuntoa kasteessa. Kyllä he ansaitsevat sitä siinä, koska he kieltävät kasteen armonvälineenä ja Jumalan pelastustekona sekä suoraan että väittämällä kasteen olevan kuuliaisuudenteko. Kuinka syntinen ihminen voisi oman kuuliaisuudentekonsa perusteella pyytää Jumalalta mitään? Jeesus on annettu sitä varten! Pyytämisestä voidaan puhua ainoastaan, jos kasteeseen liittyy armon lupaus, kuten luterilaiset kunnioittaen Jumalan sanaa tunnustavat. Jotta siis voisimme pyytää hyvää omaatuntoa kasteessa, täytyy Jumalan luvata se siinä Jeesuksen tähden. Tällöin Jumala myös antaa hyvän omantunnon kasteessa. Muuten hän on valehtelija, kuten helluntailaiset antavat ymmärtää. Kasteessa Jumala lukee hyväksemme Jeesuksen sovintotyön eikä katso syntejämme. Näin saamme olla hyvällä omallatunnolla ja turvallisella mielellä, vaikka Perkele ja helluntailaiset meitä syyttäisivätkin. Tässä kontekstissa tarkoitettu hyvä omatunto voi tulla ainoastaan syntien anteeksi saamisesta, sovituksesta, pelastuksesta eli uudestisyntymisestä, mikä on samaa kuin kristityksi tuleminen. Näin kaste antaa synnit anteeksi ja on portti, jonka kautta käydään kristilliseen kirkkoon, joka on todellisten uskovien yhteys. Tätä siis täytyy Jumalan sanan tarkoittaa, kun se sanoo kasteen olevan hyvän omantunnon pyytämistä.

Raamatussa ei kuvata sen enempää vauvakastetta kuin opetuslastenkaan kastetta. Se ei tarkoita, ettei vauvoja tai opetuslapsia olisi kastettu. Juutalaiset olivat tottuneet liittämään Jumalan käskystä poikalapset ympärileikkaamalla seurakuntaan ja tyttölasten edestä annettiin rahauhri. Kuinka apostolit olisivat voineet estää juutalaisia kastamasta lapsiaan sen näkymättä Raamatussa, kun eivät pystyneet lopettamaan ympärileikkaustakaan, mikä kyllä käy ilmi Raamatusta? Jooelin profetia viittaa myös lapsikasteeseen luvatessaan kasteessa saatavan Pyhän Hengen vuodatuksen erikseen nuorille ja erikseen lapsille. Toivottavasti emme apostolien tavoin puhu kuuroille korville. Jos luterilaisilla ja helluntailaisilla on kokonaan vastakkainen kaste-, usko-, synti- ja ihmiskäsitys, se näkyy myös kasteen soveltamisessa käytäntöön. Luterilaiset tekevät päätöksen kasteen soveltamisesta mm. lapsiin sen pohjalta, mitä Raamattu sanoo syntisestä ja kadotetusta ihmisestä, evankeliumin luonteesta, kasteen tehtävästä ja merkityksestä.

Koska kaste liittää ihmisen Jeesuksen Kristuksen ansioon, kastamme lapsetkin, sillä kastamatonta kristittyä ei ole. Jeesus ei tarkoittanut sanoillaan "joka uskoo ja kastetaan" (Mark. 16:16) uudestikastajien usko-kaste-järjestystä vaan sanan ja sakramenttien liittymistä yhteen kirkossa, koska ja-rinnastuskonjunktio ei ole koskaan ilmaissut aikajärjestystä. Uskoa ei ole tarkoitettu ansioksi eikä kastetta vastaan, vaan sillä otetaan vastaan kasteessa luoksemme tuleva Jeesus Kristus. Koska näemme helluntailaisista, ettei tätä voida tehdä ilman uskoa, ymmärrämme hyvin Raamatun totuuden pelastumisesta uskon ja kasteen kautta Jeesuksen Kristuksen ansiosta. Aivan kuten Vanhassa testamentissa käskettiin sekä opettaa että ympärileikata ja aikuisia opetettiin ensin ja sitten ympärileikattiin (1 Moos. 17) mutta lapset ympärileikattiin ensin (1 Moos. 17:12) ja opetettiin myöhemmin, Uudessa testamentissa aikuisten kääntyessä opetus edeltää ja kaste seuraa (Apt. 2:41; 8:12, 35–38; 10:44–48), mutta lapset kastetaan ensin ja opetus seuraa. Sillä mitä ympärileikkaus oli VT:ssa, sitä on nyt kaste UT:ssa (Kol. 2:11–12). Luterilainen kirkko kastaa siis sekä aikuisia että lapsia. Lähetyskentillä kastetut ovat tavallisimmin aikuisia, eli tilanne on aivan sama kuin Apostolien teoissa.

Luterilaisen opin mukaan kaste ei pelasta ilman uskoa. Kaste ja usko kuuluvat yhteen. Usko ottaa vastaan sen, mitä kasteessa annetaan. Usko on sitä varten, ettemme kuvittelisi ansaitsevamme mitään, sillä sehän kohdistuu Jeesuksessa Kristuksessa olevaan syntien sovitukseen. Mitä enemmän uskoa saarnataan, sitä enemmän tulisi olla esillä Jeesuksen täytetty työ. Usko on tyhjä käsi, ikään kuin hiljaisuus, joka on olemassa ääntä varten, joka sen täyttää. Tällainen usko puuttuu lähinnä aikuisilta (erityisesti helluntailaisilta). Siksi Jeesus sanoi, että aikuisten täytyy tulla lasten kaltaisiksi. Tähän tarvitaan parannus eli mielenmuutos, sillä pelastusta yksin armosta ei voida ottaa vastaan ennen kuin luovutaan ansioista. Usko ei saa koskaan esiintyä ansiona Jumalan edessä, vaan se on tyhjentymistä kaikista ansioista. Noita Simon yritti ostaa Pyhän Hengen itselleen, mikä teki hänet kirotuksi pois Kristuksesta. Raha ei ole kuitenkaan ainoa, millä voidaan kuvitella ostaa Pyhä Henki. Esimerkiksi helluntailaiset pitävät uskoa ja kuuliaisuuden tekoa kasteessa ansiona, koska vaativat kastetta mutta kieltävät kasteen armonlupaukset. Näin he yrittävät ansaita Pyhän Hengen. Apostolit vaativat köyhää uskoa, ja parannus oli turvaamista ansaitsemattomaan armoon. He eivät julistaneet uskon ansioita vaan ristiinnaulittua Kristusta. UT asettaa johdonmukaisesti, painokkaasti ja toistuvasti uskon vastakohdaksi teot eli minkä tahansa inhimillisen suorituksen, joka esittäisi vaatimuksia Jumalan suhteen. Hengellinen ylpeys on synneistä suurimpia.

Jeesuksen Kristuksen sijaisuhrin ja ylösnousemuksen ansiosta olemassa oleva syntien sovitus jaetaan ihmisille kasteessa, ehtoollisessa ja sanan saarnassa. Toisin sanoen Jumala on liittänyt syntiemme sovitusmaksun kasteen ulkonaiseen merkkiin sanallansa. Hän olisi voinut liittää Jeesuksen ansion mihin tahansa merkkiin: hän olisi voinut sanoa, että se, jonka jalat Jeesus saa pestä, pelastuu Jeesuksen sovitustyön tähden. Minkä sille kukaan voi, että hän on kuitenkin liittänyt Jeesuksen ansion kasteeseen ja että se otetaan vastaan uskolla?

Uskon vaatimusta voidaan verrata luomiseen: Jumala loi maailman, eikä meidän uskomme lisää tai ota pois siitä mitään. Me voimme vain käyttää annettua tavaraa. Kaste ja ehtoollinen ovat maapallon tavoin Jumalan teko. Ne ovat meille annettuja "tavaroita". Tässä tulee uskon osuus. Ilman uskoa käytämme tavaraa väärin tuomioksemme (esim. maapallon saastutus). Siksi sanotaan 1 Korinttolaiskirjeessä, että epäuskoinen ehtoollisella tulee vikapääksi Kristuksen ruumiiseen ja vereen ja nauttii sen tuomioksensa. Siis Jeesuksen Kristuksen tosi ruumista ja verta eivät saa vain uskovat vaan myös epäuskoiset, joille se on kuitenkin vahingoksi. Ehtoollisen tavoin voidaan halventaa niin kaste kuin Golgatan työkin. Tästä seuraa, että pelastavan kasteen saanut voi joutua kadotukseen kuten yleensäkin jumalaton voi jäädä osattomaksi yleisestä, kaikkia koskevasta objektiivisesta sovituksesta, jossa hänetkin on lunastettu (1 Tim. 4:10: …olemme panneet toivomme elävään Jumalaan, joka on kaikkien ihmisten vapahtaja, varsinkin uskovien.). Näin käy helluntailaisillekin, kun he kieltävät kaiken ja pilkkaavat armoa vääntäen sen ihmisen teoksi.

Richard Jungkuntz, Kasteen evankeliumi:

Pelastusta, Jumalan armoa, kastetta – näitä ei voida erottaa toisistaan. Missä tahansa on ihmisiä, siellä voidaan armon kautta pelastua ja siellä myös kasteella on oikeutettu paikkansa. Jos siis kysytään, saako sylilapsia tai kypsymättömiä lapsia kastaa, kysytään oikeastaan, ovatko Jumalan armo ja pelastus kyllin ilmaisia ja suuria käsittämään heidätkin. Kirkon johdonmukainen vastaus on yhtä vanha kuin evankeliumit, jotka pitävät kiinni Jeesuksen omista valtuuksista päästää "pienetkin" sisälle Jumalan armovaltakuntaan (Luuk. 18:15–17 ja rinnakkaiskohdat).

Jos lapsikasteen moittijat olisivat oikeassa väittäessään, että kypsymättömät lapset saavat kasteen väärin perustein, olisi mieletöntä ajatella heidän kasteen lisäksi saavan armon ja pelastuksen. Yhtä mieletöntä ja laitontakin olisi silloin edes rukoilla lasten puolesta tai julkisesti luovuttaa heitä Jumalan armotahdon huomaan. Sillä kumpikin menettely tukeutuu turvallisesti siihen, että lapsia ei ole suljettu pois Jumalan armosta Kristuksessa. Mutta juuri siksi, että pikkulapsi voi olla Jumalan rakkauden kohde, hänen armonsa vastaanottaja, yksi niitä, joiden on Jumalan valtakunta, hänet voidaan kastaa. Tietyn kypsyneisyyden katsominen pätevän kasteen ehdoksi sisältää mielivaltaisen lisäyksen Raamatun armo-oppiin, josta kaste on tärkeimpänä todistuksena. Tämä lisäys muuttaisi evankeliumia perusteita myöten, aivan vanhurskauttamisoppiin saakka. Silloin kypsyneisyydestä tulisi toinen pelastuksen lähde Jumalan armon rinnalle. Mutta kaste on Jumalan teko, hänen armollinen tekonsa; se ei ole ihmisen teko, ikään kuin "usko" olisi kypsän ihmisen itsenäinen päätös, uhri, jonka hän tuo Jumalan hyväksyttäväksi.

Kumotakseen "usko on tyhjä käsi ja Jumalan teko" -opin monet helluntailaiset kehtaavat häpeämättä vedota Jaakobiin, kun hän sanoo Aabrahamin vanhurskautuneen tekojen kautta jne. Viimeistään tällä teolla he paljastavat pimeytensä eli ansioihin turvaamisensa, kun he käsittävät uskon löytyvän ihmisen luonnollisista kyvyistä ja olevan ihmisen ansiollinen teko (parannus, uskonratkaisu), jolla hän ottaa vastaan armon (uudestisyntyy uskon ja parannuksen seurauksena ja jälkeen).

Mistä Jaakob puhuu? Oikeaa uskoa seuraa uskon teot. Toisin sanoen usko nähdään teoista. Teoista puhuttaessa pitää huomata, että on olemassa monenlaisia tekoja, jotka syntyvät monenlaisista motiiveista. Myös maailmankuvamme, minäkuvamme ja jumalakuvamme vaikuttavat sekä tapaamme ajatella ja hahmottaa todellisuutta että tekoihimme. Ja tekoja (myös puheita, sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu) tarkattaessa ne paljastavat erilaisia tekojen motiiveita ja jumalakuvia yms. On siis kysyttävä, mistä teoista Jaakob puhuu. Jaakob puhuu uskon teoista. Sellaisista teoista, joista nähdään tekijällä olevan oikean uskon. Luterilainen ei tarkoita uskolla samanlaista uskoa kuin helluntailainen, ja näin he ymmärtävät Jaakobin puheet teoista eri lailla. Onhan usko ja uskossa kasteen armoon turvautuminenkin teko, mutta se ei ole ihmisen ansio, koska se on Jumalan vaikuttama ja koska olemme vain velvolliset tekemään sen. Jumalan asettamana, tahtomana ja vaikuttamana se on Jumalan teko. Kuitenkin tämä teko (armoon turvautuminen) vanhurskauttaa kyseisen ihmisen, koska Jumala lukee lupauksensa mukaan kasteessa Jeesuksen sovitustyön uskovan ihmisen hyväksi. Tältä pohjalta voidaan puhua teoista vanhurskauttamisesta (= syyttömäksi julistamisesta; Jaakobkaan ei puhu ansioista), mutta silti tällainenkin vanhurskauttaminen pohjautuu Jeesuksen sovitustyöhön, ei tekoihin itseensä. Kun uskon sanotaan vanhurskauttavan, ei silläkään tarkoiteta kahta pelastustietä, eikä usko itsessään vanhurskauta vaan ainoastaan tarttuessaan vanhurskauttavaan kohteeseen, Jeesuksen Kristuksen sovitustyöhön, mikä kasteessa ihmiselle jaetaan. Usko on tarttumistoiminto, joka on olemassa vain, jotta Jeesus olisi kaikki kaikessa. Uskoa voi verrata hiljaisuuteen, jonka ääni (Jeesus) saa täyttää.

Mikä ero näillä uskonteoilla on helluntailaisten uskontekojen kanssa? Tekoja kuin tekoja! Helluntailaisten teot eivät ole Jumalan säätämiä eivätkä synny oikeasta uskosta. Heidän tekonsa ovat heidän tekojaan eikä Jumalan tekoja. Näin myös heidän teoistaan (lapsikasteen ja Jumalan sanan kieltäminen) heidän uskonsa laatu havaitaan ja heidät tekojensa mukaan tuomitaan. Ihmisen teot eivät nimittäin ole hänen uskonsa, jumalakuvansa, maailmankuvansa ja minäkuvansa vastaiset, vaan ne ovat sopusoinnussa keskenään (ellei ihminen tarkoituksella pyri harhauttamaan toista teeskentelemällä). Kaikki hyvät teot ja oikea tekojen arvostelu seuraavat oikeaa ja hengellistä evankeliumin käsittämistä. Jos evankeliumia ei käsitetä oikein ja hengellisesti, ihmisen teot ja tekojen arvostelu ovat väistämättä väärät. Toisin sanoen: jos joku elää ja opettaa kuin Perkele vaikka sanoo uskovansa, Jumala ei ole hänessä eikä kyseinen henkilö pelastu. "Kukaan ei voi palvella kahta herraa", sanoo Raamattu. Hengellinen ylpeys, ansioihin turvaaminen, eriseurat, lahkolaisuus (Gal. 5:20) ovat helluntailaisten syntejä, joista jokainen erikseenkin on vastoin Jeesuksen sovitustyötä ja evankeliumia ja joista Raamattu vakavasti varoittaa kristittyjä.

Usko ja kaste eivät ole toisiaan vastaan. Raamattu ja luterilaiset sanovat sekä sanan että kasteen olevan uudestisynnyttäviä, sillä "joka uskoo ja on kastettu, pelastuu" (Mark. 16:16) ja kaste tapahtuu syntien anteeksisaamiseksi (Apt. 2:38; 22:16, vrt. Hes. 36:25–26 ja Heb. 10:22). Eihän ehtoollisestakaan voida sanoa, että Kristus saadaan puoliksi leivässä ja puoliksi viinissä. Hän on täydellisesti läsnä niissä molemmissa, mutta ei sen takia kuitenkaan jätetä jompaa kumpaa nauttimatta. Ehtoolliseen kuuluvat molemmat säädetyt aineet, joita ilman kyseessä ei ole pätevä ehtoollinen. Samoin uudestisyntymiseen kuuluvat sekä usko että kaste, niiden järjestyksellä ei ole väliä. Jos kuitenkin joku kuolee uskossa mutta kastamattomana ilman omaa syytään, uskomme hänen pelastuvan samoin kuin ne ympärileikkaamattomat juutalaiset, joita ei voitu ympärileikata erämaavaelluksella alituisen liikkumisen ja sodankäynnin vuoksi mutta jotka Jumala kuitenkin luki kansakseen, vaikka oli käskenyt hävittää kansasta sellaiset. Tällaisissa tapauksissa Jumalan armo ei ole sidottu ympärileikkaukseen tai kasteeseen. Jos joku uskon kautta jo uudestisyntynyt kieltäytyy kasteesta tai tekee siitä ihmisen ansiollisen kuuliaisuudenteon, hän palaa takaisin pimeyteen, luopuu uskosta, menettää pelastuksen ja Pyhän Hengen, jos hänellä edes oli oikeaa uskoa alunperinkään.

Uudestisyntyminen kasteessa (syntien anteeksisaaminen) tapahtuu aina sanan kautta. Sana on kasteen elimellinen osa: ilman sanaa kaste on pelkkää vettä (samoin kuin ilman Jeesuksen asetussanoja leipä ja viini eivät ole hänen tosi ruumiinsa ja verensä vaan pelkkää leipää ja viiniä). Siksi sanaa ei saa irrottaa kasteesta. Uudestisyntyminen kasteessa ja uudestisyntyminen sanan kautta ovat Raamatussa yksi ja sama tapahtuma, sillä — toistettakoon se vielä — uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa aina sanan kautta. Luther selittää Vähässä Katekismuksessa kasteen vaikutusta seuraavasti: "Ei sitä vaikutakaan vesi vaan veteen liittyvä ja vedessä oleva Jumalan sana sekä Jumalan sanaan luottava usko." Vrt. 2 Piet. 3:5–7, jossa myös Jumalan sana, vesi ja tuli liittyvät toisiinsa, sillä Pietari sanoo VEDESTÄ ja VEDEN KAUTTA rakennetun maan olevan olemassa JUMALAN SANAN VOIMASTA ja niiden SANOJEN kautta maailma hukkui VETEEN ja samalla SANALLA nykyiset taivaat ja maa ovat talletetut TULELLE. Näettekö, kuinka Jumalan sana liittyy aineeseen? Miksi helluntailaiset eivät tässä saivartele, että jos maa on rakennettu Jumalan sanalla, kuinka se on tehty myös veden kautta? Jos maa on luotu veden kautta Jumalan sanalla, miksei sitten kristittyä luotaisi samoin? Raamatussa vesi voi olla vettä!

Kun monet helluntailaiset sanovat Jumalan käskystä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen tehtävää kastetta perkeleelliseksi noituudeksi ja vaikka miksi muuksi — vain sen takia, että siinä kastetaan lasta — he tekevät hirveää syntiä ja jumalanpilkkaa. Koska heidän mukaansa kaste on uskon todistamista ja tietoinen kuuliaisuuden teko ja koska lapsi ei pysty tietoiseen kuuliaisuuden tekoon, häntä ei kasteta. Onko tällainen muka evankeliumia? Ei ole, se on ilkeää ilveilyä, jumalanpilkkaa, väärää evankeliumia ja teko-oppia! Helluntaiteologia on pelkkää saivartelua ja näennäistodisteisiin tukeutuvaa viisastelua.

* spiritualismi = teologinen käsitys, jonka mukaan välitön yhteys Jumalaan on tärkeämpi kuin kirkkolaitos, Raamattu ja sakramentit.

Ex baptisti Jari Hujanen

Palaa en eiliseen  Nuotin kuva


Kotisivulleni | Muut kirjoitukseni | Kirjoitukseni alkuun