Kotisivulleni | Muut kirjoitukseni


Olen ottanut tällä sivulla olevan tekstin Matti Väisäsen kirjasta Pyhä Kaste Raamatussa, ISBN: 951-98495-0-5. Lainaus ei ole kirjaimellisen tarkka.

Jari Hujanen

Baptidzoo ja kasteen muoto

Kastamisesta käytetyt sanat

Kreikkalaisessa Uudessa testamentissa käytetään sanoja baptidzoo (= kastaa) ja baptisma (= kaste). Jeesus ei puhunut kreikkaa vaan arameaa, joka on heprean läheinen sukulaiskieli. Nämä baptidzoo- ja baptisma-sanat olivat siis käännöksiä heprean ja aramean sanoista taval (= kastaa) ja tevila (= kaste). Sekä hepreassa että arameassa käytettiin näitä samoja sanoja. Vanhan testamentin kreikkalaisessa käännöksessä (200-luvulla eKr.), joka tunnetaan nimellä Septuaginta, taval käännetään tavallisesti sanoilla baptoo ja baptidzoo. Näistä edellinen on lyhempi perusmuoto, jälkimmäinen sen frekventatiivimuoto (joka ilmaisee toistuvaa tapahtumista), joka kuitenkin on menettänyt frekventatiivisen merkityksensä ja yleensä merkitsee samaa kuin baptoo. Baptidzoo on kuitenkin muoto, jota aina käytetään kastetoimituksesta. Vastaava substantiivi on baptisma (= kaste).

Arameaa puhuva Jeesus ilmeisesti käytti sanoja taval (= kastaa) ja tevila (= kaste), ja samoin teki Johannes Kastaja. Näitä sanoja käytetään myös aikamme hepreankielisissä Uuden testamentin käännöksissä. Niiden merkityksen ymmärtämiseksi on syytä tutkia, miten niitä käytetään hepreankielisessä Vanhassa testamentissa ja miten ne on käännetty Septuagintassa sekä miten Septuaginta käyttää Baptidzoo- ja baptisma-sanoja. Septuagintaa merkitään seuraavassa lyhenteellä LXX.

Vanha testamentti:

“…ja kastoivat (jitbelu, LXX: emolynan = tahrasivat) puvun vereen.” (1. Moos. 37:31)

“…ottakaa sitten kimppu iisoppia, kastakaa (tevaltäm, LXX: bapsantes, aor. part. sanasta baptoo) se vatiin laskettuun vereen…” (2. Moos. 12:22)

“Hän kastakoon (taval, LXX: bapsei, fut. sanasta baptoo) sormensa vereen…” (3. Moos. 4:6. Samoin 4:17 ja 9:9, paitsi että viimeksi mainitussa on imperfekti jitbol, LXX: ebapsen)

“Sitten hän ottakoon elävän linnun ja kastakoon (taval, LXX: bapsei) sen … teurastetun linnun vereen” (3. Moos 14:6; sama j. 51)

“Jokainen, joka … koskee taistelussa kaatuneen … ruumiiseen … on epäpuhdas … Puhdistamista varten tulee ottaa poltetun syntiuhrin tuhkaa astiaan, ja siihen on kaadettava virtaavaa vettä. Joku, joka on puhdas, ottakoon sitten iisopin oksia, kastakoon (taval, LXX: bapsei) ne veteen ja pirskottakoon vedellä asumuksen, kaikki siellä olevat tavarat ja myös ihmiset, jotka ovat olleet siellä… Sitten puhdistettavan on pestävä vaatteensa ja peseydyttävä (rahaz). Iltaan mennessä hän on puhdas.” (4. Moos. 19:16–19)

“Asser … kastakoon (tovel, LXX: bapsei) … jalkansa öljyyn” (5. Moos. 33:24)

“…heidän jalkansa kastuivat (nitbelu, LXX: ebafeesan, baptoo-verbin pass. aor.) rantaveteen…” (Joos. 3:15)

“…kasta (taval, LXX: bapseis, fut. sanasta baptoo) leipäpalasi hapanviiniin…” (Ruut 2:14)

“…kastoi (jitbol, LXX: ebapsen, aor. verbistä baptoo) sauvansa kärjen hunajakennoon…” (1. Sam. 14:27)

“…kastautui (jitbol, LXX: ebaptisato, aor. verbistä baptidzoo) joessa seitsemän kertaa…” (2. Kun. 5:14)

“…sinä ryvettäisit (titbeleni, LXX: ebapsas, aor. verbistä baptoo) minut likakuopassa” (Job 9:31)

Useimmissa näistä kohdista ei ole kysymys upottamisesta veden tai veren alle vaan osittaisesta kastamisesta.

Joosefin veljet kastoivat hänen ihokkaansa tahraamalla sen eläimen verellä. Vihmomisessa käytettyä iisoppikimppua ei ilmeisesti upotettu kädessä oleva osa mukaan lukien vereen tai veteen, vaan ainoastaan sen pää kastettiin siihen. Elävää lintua oli mahdoton upottaa kuolleen linnun vereen, vaan sen kastaminen ulottui vain pieneen osaan sen ruumista. Kohta, joka kehottaa Asseria kastamaan jalkansa öljyyn, on kuvaannollinen, eikä nähtävästi tarkoita koko jalan upottamista öljyyn. Kun leipäpala kastettiin hapanviiniin, se todennäköisesti painettiin siihen vain osittain. Joonatan ei voinut upottaa sauvaansa mehiläisten kennokakkuun, vaan kastoi sen pään hunajaan. Jobin kirjan puhe likakuoppaan tai lokaan painamisesta on kuvaannollinen, mutta tuskinpa siinä on kysymys likakuoppaan tai lokaan upoksiin panemisesta. Sormeakaan ei pirskottamista varten nähtävästi upotettu juuriaan myöten vereen. Naaman saattoi kyllä sukeltaa Jordaniin, mutta se on epävarmaa, sillä profeetta Elisa käski häntä vain peseytymään (rahazeta, 2. Kun. 5:10).

Uusi testamentti:

Muusta kuin varsinaisesta kasteesta käytettyinä sanat baptidzoo ja baptismos esiintyvät seuraavissa kohdissa:

“…ennen kuin ovat itseään vedellä vihmoneet (baptidzoontai = peseytyä; muutamissa käsikirjoituksissa on rantisoontai = puhdistautua) ; ja paljon muuta…, niin kuin maljain ja kiviastiain ja vaskiastiain pesemisiä” (baptismuus) (Mark. 7:4). ‘Astia’ (batos) on nestemitta, 36,4 litraa. Kukaan ei pese sen kokoisia kiviastioita upottamalla ainakaan vähävetisessä Palestiinassa.

“Fariseus hämmästyi huomatessaan, että hän ei ennen ateriaa peseytynyt” (ebaptisthee, passiivin aoristi verbistä baptidzoo) (Luuk. 11:38). Sanat baptidzoo ja baptismos tarkoittavat näissä kohdissa ilmeisesti samaa kuin heprean ja aramean taval ja tevila: vedessä eriasteisesti kastamista tai pesemistä, harvoin upottamista.

“…ja erilaiset pesut (baptismois) nämäkin menot perustuvat ulkonaisiin säädöksiin…” (Hepr. 9:10) “…isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen (ebaptisanto) Mooseksen seuraajiksi.” (1. Kor. 10:1–2)

Näin siis sanat baptidzoo (= kastaa) ja baptisma (= kaste) merkitsevät myös Uudessa testamentissa varsinaisen kasteen lisäksi ‘peseytymistä’, ‘käsien ja jalkojen pesemistä’, ‘sumupilvestä kostumista’ jne.

UT:n baptidzoo-sanan vanhatestamentillinen tausta

Uuden testamentin baptidzoo-sanalla on vanhatestamentillinen tausta. Erilaiset ‘pesot’ (Hepr. 9:10), ‘vihmonta’ (Jes. 52:15; Hes. 36:25; Hepr. 12:24) ja ‘pirskottaminen’ (4. Moos. 8:7) olivat vanhassa liitossa yleisiä tapoja:

Herra käski Moosesta tekemään vaskialtaan peseytymistä varten ilmestysmajan ja alttarin välille. Samassa yhteydessä Raamattu selittää peseytymisen tarkoittavan käsien ja jalkojen pesemistä: “Tee peseytymistä varten pronssinen allas ja sille pronssinen jalusta, sijoita se pyhäkköteltan ja alttarin väliin ja täytä se vedellä. Aaron ja hänen poikansa peskööt siinä kätensä ja jalkansa. Kun he ovat menossa pyhäkkötelttaan, heidän on ensin peseydyttävä vedellä, etteivät he kuolisi. Myös silloin kun he astuvat alttarin ääreen palvelustoimiinsa polttamaan tuliuhreja Herralle, heidän on ensin pestävä kätensä ja jalkansa, etteivät he kuolisi.” (2. Moos. 30:18–21)

Jesaja ennusti Messiaasta: “Niin hän on vihmova monet pakanakansat” (heprealaisen tekstin mukaan, Jes. 52:15). Leeviläisten puhdistamiseksi oli ‘pirskotettava’ heidän päälleen synneistä puhdistavaa vettä (4. Moos. 8:7)

Kastemuoto UT:ssa

Baptidzoo-sana merkitsee Uudessa testamentissa kaikenlaista vedellä koskettamista. Baptidzoo-sana ei vielä itsessään kerro, millä tavalla kosketus tapahtuu. Uudessa testamentissa ei ole yhtään kohtaa, jonka perusteella voitaisiin osoittaa, että baptidzoo merkitsee ainoastaan upottamista eikä mitään muuta. Väite, että sanat baptidzoo ja baptisma merkitsisivät aina upottamista, ei täten pidä paikkaansa. Uusi testamentti käyttää upottamisesta (Matt. 18:6) ja veteen vajoamisesta (Matt. 14:30) kokonaan toista sanaa katapontidzoo.

Uuden testamentin sanonnat “hän nousi heti vedestä” (Matt. 3:16), “astuivat veteen”, “kun he olivat nousseet vedestä” (Apt. 8:38 s.) eivät nekään sinänsä sisällä ajatusta ‘upottamisesta’. Näitä sanontoja käytetään eri syvyyksiin veteen menemisistä ja siitä nousemisista.

Kun apostolit kastoivat kuulijakuntaa, jolla ei tietysti ollut kastepukuja mukanaan (köyhillä ei ollut edes muuta vaatepartta kuin päällä oleva), oli pakko kastaa valelemalla, koska yleisön takia ei voitu esiintyä alastomanakaan. Jeesuksen kastetta esittävät varhaiskristilliset maalaukset (kuten Rooman katakombissa Pyhän Calixtuksen kastekappelissa oleva heti ensimmäisen vuosisadan jälkeen syntynyt kuva) paljastavat, että valelu on ollut alkukirkon yleisin kastetapa: kastettava seisoi vedessä ja kastaja valeli vedellä hänen päänsä ja olkapäänsä.

Didakhe vuosien 50–100 vaiheilta mainitsee valelukasteen. Justinus Marttyyri (110–165 jKr.) mainitsee Apologiassaan epäjumalain pappien matkivan kristillistä kastetta pirskottaessaan itsensä vedellä. Tertullianus (145–220 jKr.) mainitsee kirjassaan De Baptismo, ettei ole väliä kastetaanko ihminen meressä tai lammikossa, virrassa tai maljassa, järvessä tai ruuhessa. Cyprianus (200–258 jKr.) sanoo kirjassaan Fidukselle, ettei kenenkään tule vaivaantua pirskottelemalla tai valelemalla suoritetusta kasteesta.

Kirkkohistoria kertoo upotuskasteitakin olleen, mutta Raamatussa ei ole ohjetta, että kaste olisi toimitettava tällä tavalla. Mikäli upottamista käytettiin, se oli kirkollinen perimätapa, ei Raamatussa määrätty muoto.

On yhdentekevää, valellaanko, vihmotaanko vai upotetaanko, kunhan vain kaste toimitetaan kolmiyhteisen Jumalan nimeen puhtaalla vedellä. Valeleminen sopii hyvin kuvaamaan ‘puhdistusta synneistä’ ja ‘elävän veden virtoja’. Vihmominen eli pirskottaminen kuvaa ‘puhdistusta’ ja ‘Jumalan armon siunausta’. Upottaminen kuvaa paitsi ‘puhdistusta synneistä’ myös ‘vanhan ihmisen kuolemaa’ ja ‘uuden ihmisen syntymistä’. Alkukirkko ymmärsi, että kasteen olemus ei riipu veden määrästä vaan laadusta: sen on oltava ‘Kristuksen veren punaamaa’! Näin ollen kasteen muoto on Jumalan sanan mukaan varsin vapaa, ja tämä on myös luterilaisen kirkon kanta.


Kotisivulleni | Muut kirjoitukseni | Kirjoitukseni alkuun